Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.

21.3.2010

Sunnuntai-ilta

Viikonloppu kului laulaen. Kaksi päivää vietettiin kuoron harjoitusleirillä, nyt on takki tyhjä. Intensiiviset ja tehokkaat kaksi päivää. Paljon saatiin aikaan. Ihailen meidän johtajaa. Nuori mies, jolla on äärettömän pitkä pinna ja taito harjoittaa asioita niin, että ne uppoaa meidän kovin kaaleihin. ;) Laulutunnillakin kävin. Säännölliset tunnit tekisi hyvää, mutta tällä hetkellä ei kyllä mistään löydy aikarakoa sille asialle.

Kameraa ei ollut mukana. Päivä istuttiin "kaaressa" ja alkoi olla hämärää kun lopetettiin treeni, joten kuvaaminen olisi ollut vähän hankalaakin. Iltaa istuessa sain Ison Mörön villasukat melkein valmiiksi. Viimeisestä resorista puuttuu ehkä sentti. Jos sen sais nyt vielä valmiiksi, niin sitten pääsisi kuvaamaan. Kuoroystäväkin koitti tilailla villasukkia ohuesta langasta. En vielä luvannut, olen huono tekemään tilauksesta, kun projektit jää usein odottelemaan pitkäksikin aikaa ennenkuin valmistuvat.

Päätä särkee sisällä vietetyn viikonlopun jäljiltä. Ja senkin, että nukahdin vähän liian pitkille päiväunille kotiin palattua. Reipas kävelylenkki olisi varmaan ollut parempi idea.

Taas sataa lunta.

Nyt illalla selasin läpi blogien päivityksiä. Paljon oli taas kauniita kuvia ja hienoja käsitöitä. neuleita palmikoilla ja muuta kaunista. Kommentoida en kuitenkaan kovasti jaksanut, oli jo kaikki kauniit sanat sanottu. Seuraavalla kierroksella sitten. Nyt taidan mennä hetkeksi telkkarin ääreen haukottelemaan sukankutimeni kanssa. Mukavaa sunnuntai-iltaa!

Ei kommentteja: