Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.

19.6.2010

Kotona paras









Työporukalla pyörittiin kaksi päivää Tallinnassa tutustumassa nykytilaan. Paljon mielenkiintoista nähtiin. tallinnalainen arkkitehtuuri on rohkeampaa kuint tämä tekeminen täällä meillä. Ylilyöntejäkin tietysti on, suunnitelmatalouden jäljiltä kaikkinainen sääntely tuntu olevan kirosana. Jossain kohtaa varmaan palataan kohti keskitietä tässäkin asiassa.

Paljon on uutta, modernisoitua vanhaa, pieteetillä korjattua vanhaa, vähemmän kauniisti korjattua vanhaa, kunnostusta odottavaa ja purkua odottavaa. Keskikaupunki tuntuu kaoottiselta, autojen ehdoilla toimivalta. Laidemmas kävellessä löytyy miellyttävämpää ympäristöä.

Kaksi päivää sosiaalisesti aamusta iltaan käyttäytymistä käy voimille. ;) Oli ihana päästä kotiin, sanoa olen väsynyt ja nukkua miltei kellon ympäri. Väsyttää sekin, kun kävelee koko päivän aamuyhdeksästä iltpäivään puoli viiteen asti, siinä välissä yksi kahvitauko ja yksi pieni olut.

Kivaa oli silti. Lapsille pienet tuliaiset, itselle katajaiset napit johonkin tulevaan projektiin.

3 kommenttia:

Miia kirjoitti...

Tuo on kyllä totta, että vaikka ois kuinka kiva olla reissussa, niin miten se voikaan tuntua niin hyvältä olla taas kotona. :)

morso kirjoitti...

Niin se on, Miia. Varsinkin kun on reissussa vähän vieraampien ihmisten kanssa, pitää koko ajan pikkuisen skarpata ja olla "vieraskorea". ;)

Parolan asema kirjoitti...

Vielä palkitsevampaakin varmasti kotona takaisin kun on ottanut matkasta kaiken irti :) tallinnassa on juuri kyllä parasta minustakin ne talot ja se vanha kivi kaikkialla, silmät tapittaa jatkuvasti ympärille niska aivan kenossa :)