Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.

13.6.2010

Viikonlopusta



Viikonloppuna oltiin mökillä. Sää ei suosinut, sateessa en ryhtynyt edes liiemmin leikkimään kameralla. Tosin otin kuvasarjan yhdestä ja samasta paikasta miltei kaikilla mahdollisilla ennakkoasetustyyleillä. Hoikennettu leikkimökki oli aika mielenkiintoisen näköinen. ;) Saunottiin molempina iltoina ja kasattiin uusi grilli käyttöön. Laitoin vihdoin toisen sukan alulle parista, jonka aloitin jo ennen joulua.

Jotenkin alunperin oli tarkoitukseni pitää jonkinlaista käsityöblogia, mutta ne käsityöt ei oikein etene. Tai jos jotain teen (kuten kortteja) niin ne unohtuu kuvata ennen kuin poistuvat huushollista. Suunnitelmia kyllä on käsitöistä ja lauantain kaupunki- ja kauppareissulla ostettiin Keijun kanssa lisää kankaita. Että ehkä niitäkin nyt sitten joskus.

Kotimatkalla kuvailin auton ikkunasta pilviä. Niitä en koskaan väsy katselemaan. Kotona oli tuuli riepotellut koivuista pikkuoksia ja kuivia risuja pitkin pihaa ja kadulle asti. Mitään isompaa vahinkoa ei onneksi ollut tapahtunut.

Töitä vielä edessä, jos iltaisin ehtisi vaikka kitkemään ja kaivamaan kukkapenkkejä.

1 kommentti:

Rva Pioni kirjoitti...

Minuakin hieman hymyilyttää, kun joku kysyy blogini teemaa?! Minä voisin myös alkaa pitää keskeneräisten käsitöiden ja suunniteltujen tekeleiden blogia. Voishan sitä aina silloin tällöin esitellä vaan jonkun keskeneräisen tai suunnitelman. Ihan pilvien katselukin on tärkeää ja sehän voi olla yksi teemoista.
Ehkä sitten talven tullen palaamme yhdessä noihin sisäilyteemoihin,...