Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.

7.9.2010

Tantta?


Luin joskus että keski-ikäiset tantat ripustelee kransseja ulko-oviinsa. Joo. No, viiskymmentä lähestyy, sukupuoli on oikein, että kai sitten olen keski-ikäinen tantta. Minkäs sille voi. ;) Ja voihan tästä ottaa ilon irti. Kranssit vaihtuu vuodenaikojen mukaan ja niitä on kiva värkätä. Joskus tosin on tuskaa, kun en löydä sellaisia materiaaleja kun haluaisin. Kranssipohja on tällä kertaa vanha, jo pariin kertaan kierrätetty. Niinirusetti on ollut siinä jo pidempään (tiukasti liimattu, en jaksanut repiä irti), keltainen nauha vielä pääsisäisestä jäljellä. Lehdet ja oranssin orgazanauhan ostin Tiimarista, kun niihin satuin törmäämään siellä eilen.

Sellaisia Tiimarin tekomarjajuttuja en suosittele ulkokoristeisiin. Laitoin niitä yhtenä jouluna ja linnut kävi syömässä niitä oikein urakalla. :( Mahtoi tulla styroksista mahanpuruja raukoille.


Postilaatikossa oli tänään ruttuinen paketti. (Ruttuinen, kun joutui sinne hesarin seuraksi. Unohdin sen hakea aamulla sisälle.) Paketista paljastui netistä tilaamaani lankaa. Netistä tilaaminen on aina pieni riski, kun ei voi etukäteen hiplailla ja valita tuntuman perusteella. Odotin kierteistä lankaa kuvien perusteella, ja sitä se on. Käteen ei ainakaan kutita yhtään. lanka näyttää siltä, että siitä vois tehdä palmikoita reikiä ja kirjoneuletta ja kaikki näyttäis hyvältä. :D Ihkua siis. Nyt vaan alta ne kolme projektia pois, niin pääsee näiden kimppuun. (Ainoa huoleni on ärsyttävän epätasainen käsialani. toivottavasti se vähän tasaantuu näitä neuloessa.) Lanka on Lana Gatton Perlata d'Australia, merinovillaa. Kuva ei tee ihan täysin oikeutta lankojen väreille. Ainoa likimain oikean näköinen on salamalla otettu, ulkonakaan ei valo riittänyt väreihin.

On se syksy ihan just tässä.

Edit. Sitä lankaa voi tilata täältä.

6 kommenttia:

Kirjavan kerän Tiina kirjoitti...

Nyt kyllä harmittaa ankarasti, että Mies on popsinut salaa kaikki nettikaupan karkit!!! Olisi ollut kiva nähdä tuossa kuvassa myös hienoja Italiasta hankittuja karkkeja....

Innostuin itsekin valitsemistasi väreistä ja kokeilin oranssia ja tummenpaa vihreää kaulaliinaan. Neulon neulomatta jätetyillä silmukoilla kivan pystyraitakuvion (en muista vielä ulkoa) ja siitä tulee hieno kaulaliina!!! Panen kuvan mallitilkusta blogiin lähipäivinä.

morso kirjoitti...

Tiina,
nyt mus harmittaa, etten tajunnut panna sitä silmukkamerkkiä kuvaan mukaan. :( Tehdään siitä oma kuva. ;)

Täytyy seurata, millainen huivi siellä syntyykään. Kuulostaa jännittävältä.

Maria kirjoitti...

Upean värisiä lankoja.. just mun makuun :) Ja kaunis kranssi!

morso kirjoitti...

Kiitos, Maria. Noi on mun suosikkivärit tällä hetkellä. Punainen on vanha rakkaus, mutta vähän liian ärhäkkä arkeen tällä hetkellä. ;)

Karanssit on mulle tärkeitä, ovi kutsuu kotiin, kun siinä on jotain. Lisäksi edellinen asukas jätti ton koukun oveen lähtuiessään, ettei jää reikää. Se tyhjä koukku vasta surkan näköinen onkin yksinään.

Juju kirjoitti...

Ounou, olen tanttaantunut jo kolmekymppisenä...no muitakin oireita on havaittu, mutta vastapainoksi löytyy kyllä annos menoseerumia!

morso kirjoitti...

eilen tänään huomenna -
Ei se ole vaarallista. Oman reviirin merkkaaminen tekee kodista vielä enemmän kodin. :)