Haluaisin blogata kaikenlaisista kivoista asioita. Päässä pyörii monta asiaa, jotka olisi kiva laittaa tänne; erilaisia suosikkeja, astioita joita tykkään, uudet sakset, käsityöasiat ym. Blogin perustin osittain näitä elämän iloja varten. Ja sitten kuitenkaan en saa mitään kuvatuksi päivänvalon aikaan, salamalla on turha yrittääkään. Hommat jumittaa kotona ja töissä, nuorison kanssa asiat takkuaa, miehen sukulaisten kanssa aiotut suunnitelmat osuu maailman huonoimpiin aikoihin meidän kannalta. Siis monta plääh juttua päällä, ja hautaamassa kaiken kivan alleen. :(
Mitenköhän tässä saisi taas tätä päätä uuteen järjetykseen?
Kaiken lisäksi mua on ruvennut suunnattomasti ottamaan päähän ihmiset, jotka julistaa tietävänsä miten kaikkien muiden tulee elää, kuinka heidän asenteensa on se ainoa oikea ja on ihan käsittämätöntä, että joku ei pidä elämäänsä sellaisessa järjestyksessä, ettei uupuisi, väsyisi, turhautuisi, masentuisi. Että voimattomuus on ihan luuserijuttu ja mielenterveyskuntoutujat ei ainakaan saa meidän naapuriin muuttaa.
Jokainen meistä elää elämäänsä parhaan kykynsä mukaan. Kuka tahansa voi uupua tai masentua, ei siinä enää muita tarvita syyttelemään. Ja oikeasti ihan jokaisen mielenterveys voi joskus horjahtaa, raja terveen ja sairaan välillä on aika häilyvä. Että pikkuisen lisää armeliaisuutta ja suvaitsevuutta tähän maailmaan mahtuisi.
Marmatuksen päälle pieni positiivinen pilkahdus. Ostin töihin uudet sisäkengät. Ei ihan sataprosenttiseti mun vaatekaappiin sopivaa väriä, mutta ihanat jalassa. (Paitsi että olisi saanut olla puoli numeroa isommat, iltapäivästä vähän painaa. Onneksi on toivoa, että venyvät vähän ajan mittaan.) Väri nyt kuitenkin menee farkkuihin ja vihreisiin, ja olen noita mustien housujen kanssakin pitänyt. Vanhat kulahtaneet, pohjasta kuolleet, alunperin tosi mukavat kengät tipautin vihdoin roskikseen.
Ps. Olin siskon ja sen miehen kanssa tänään Habitaressa. En ottanut kuvia sielläkään, mutta jotain ihan kivojakin juttuja oli. Ja ostin kristallin ruokahuoneen ikkunaan.
5 kommenttia:
Terveen ja sairaan rajalla sitä mennään, ja humpsahdus suuntaan tai toiseen voi tapahtua ihan huomaamatta. Minulla.
Mutta olen myös huomannut ympärilläni ihmisiä, joiden on ihan mahdotonta tätä kuviota käsittää. Ei varmaan sellaisen olekaan, jolla ei ole kokemusta tuon rajan veteen piirretystä viivasta. Ajattelen vaan niin, että elämänkokemukset ja voimavarat eivät jakaudu mitenkään tasaisesti tai sitten joku onnistuu porskuttamaan elämänsä "laput silmillä" ja ryhdin säilyttäen huomaamatta tai takertumatta ikäviin yksityiskohtiin.
Mutta kuitenkin oma armeliaisuus itseä kohtaan on se lähin ja tärkein! (Positiiviset asiatkin sitten taas kumpuavat tänne blogiisi, kun on niiden aika).
Virkistävää sunnuntaita!
Onneksi löysit nuo kengät! Paljon iloisempi astella noilla kukan koristamilla sinisillä kuin joillain paljon ikävämmän värisillä, mitä kaupat pullistelevat! Positiivinen löytö ja tuli kuvatuksi!
Kiitos, Rva Pioni. Armeliaisuus itselleen taitaa olla niitä tärkeimpiä ja vaikeimpia opittavia asioita. Ja toinen on se, että oppii sivuuttamaan jotkut eteen tulevat asiat olan kohautuksella ottamatta itseensä. Kovin tutun kuuloisten asioiden parissa pyörit blogisasi. Sieltä saan itsekin hyviä ajattelu siemeniä, vaikka ihan joka kerta en sitten osaa kommentoidakaan.
Pirteät kengät. Tarvitsisin minäkin sellaiset töihin, jos vaikka piristäisivät väsyneinä hetkinä iltapäivisin. :) Minulle käy tiedätkö juuri noin, että olisi vaikka kuinka paljon blogattavaa, mutta ei vaan saa aikaiseksi ottaa kuvia tai edes ryhtyä kirjoittamaan. Sama on monesti kommentoinninkin suhteen. Olisi paljonkin sanottavaa, mutta ei jaksa ryhtyä kirjoittamaan. Nyt olen syysvimman vallassa ja energiaa tuntuu riittävän paremmin erilaisiin asioihin. Mutta eiköhän sitä taas tule tylsistyttyä jossain vaiheessa syksyä ja tahti hidastuu. Rentoa ja mukavaa sunnuntaita sinulle!
Miia, näin se kai menee, aaltoliikkeellä. Kiva että sulla on energiavirta päällä nyt. Ehkä se täälläkin pulpahtaa. On vaan hnyt osunut paljon sellaisia oikeastin pinehköjä juttuja, jotka tökkii. Ja sitten paljon niitä jonossa odottavia töitä, vanhan vattupenkin ylös kaivamista, neuleita, omenoiden säilöntää... Kun niitä ajattelee kaikkia yhtaikaa, niin lamaantuu. Pitäis tehdä lista ja ruveta vaan järjestyksessä hommiin.
Lähetä kommentti