Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.

20.11.2010

Kurkistus keittiöön



Isomörkö piti perjantaina "lomapäivän". Aamupäiväksi hän sai lomanviettoseurakseen putkimiehen. Keittiön kammottava mädäntynyt tiskipöytä ja entinen valkoinen, sittemmin kellastuneenrusrettunut hanahökötys saivat kyytiä. Ennen-kuva jäi ottamatta, mutta en sitä kaipaa. Tilalle tuli ihan oikea teräksinen tiskipöytä ja hana. Kyllä olen tyytyväinen. Iltapäivällä kyytiä sai muinaismuistoluokkainen liesituuletin, tilalle vähän uudempi valkea.

Entinen pöytä oli siis laminaatti/melamminipöytätasoa, johon oli upotettu allas. Altaan kiinnityssilikonit olivat kadonneet aikoja sitten ja joka puolelta oli kosteus hiipinyt pöydän sisuksiin niin, että se käytännössä pysyi kasassa pintalaminaatin voimin. Se odottaa nyt pihalla siirtoa kaatopaikalle. Nyt ei tarvitse pelätä, että altaan sauma rupeaa vuotamaan. Lisäksi laitettiin myös pieni kaatoallas, jos helpottaa toimia keittiössä entiseen yhden altaan systeemiin verrattuna.

Nyt sitten pistää silmään keittiön ei niin kiva muovimatto ja kulahtaneet tapetit. Loputkin pöytätasot olisi kiva uusia, ja vessassakin on kamala tapetti...

Syksyn juhlakausi jatkuu. Eilen täytti 16 v Pikkumörkö, jolle leivottiin torttu suklaakakkupohjalla ja pantiin päällimmäiseksi pakastevadelmia. (Persikkaa kerman alla.) Nam. Kaveri sai oman mökätoosan (CD-radio) lahjaksi, enää ei tarvitse lainailla siskon oikuttelevaa soitinta.

Lunta satelee hiljakseen. Illalla mennään konserttiin ja entisen kuoron vuosijuhlaan, lapset omiin menoihinsa tuttuihin paikkoihin.

2 kommenttia:

Rva Pioni kirjoitti...

Ei kai sulla ole vaan sama entinen kuoro kuin mulla? Tampereelleko tulet?
Minä "aloitin" kauankaivatun keittiöremontin ostamalla käsityömessuilta peltilyhdyn, että näin käytännöllinen olen. Uutuuttaan hohtavat pinnat ovat ihania, loistaa edes jokin näillä pimeillä! Onnittelut uudelle köökille!

morso kirjoitti...

Ei oltu Tampereella asti, ihan Espoossa pyörittiin. Kotona oltiin aamuneljältä, että kai meillä ol hauskaakin. Paitsi sitten kun paleltiin taksia odottamassa. ;)