Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.

14.7.2011


Mies kyselee autossa usein hämmentyneenä, mitä räpsin. Kun istuu pelkääjän paikalla on hyvä keskittyä kuvaamaan pilviä. ;)


Sää vaihtelee - onneksi. On ollut pikkuisen viileämpää ja sen johdosta on pystytty vähän touhuamaan sisälläkin. Eli pengottu vanhoja romupusseja, laatikoita ja koreja. Yllättävän suuri osa menee paperikeräykseen ja roskiin, kaatopaikallekin lähti jo yksi kuorma. Jotain säästettävää ja kierrätettävää on myös joukossa. Esimerkiksi vanhoja valokuvia, mm. sellainen jossa kuopus 1 kk karjuu kurkku suorana, kun yritettiin ottaa kuvaa joulukorttia varten. Siskonsa virnuilee vieressä. :) (Ja muistan, että pian siskokin kypsyi pikkuveljen karjuntaan ja painui omille teilleen.)

Ränsistyneet juhannusruusut leikkasin alas. Saavat aloittaa pörhistymisensä alusta. Ei nyt varmaan ollut oikea aika leikata, mutta nyt oli sopivasti intoa. Sade hakkasi jasmikkeista kukat mutta teki hyvää pihamaalle. Lipputangon pesusta sain rakot kumpaankin etusormeen ennenkuin tajusin hakea hanskat. Tyhmyydestä sakotetaan.

Pihalta leijuu vasta leikatun ruohon tuoksu.

4 kommenttia:

Rva Pioni kirjoitti...

On niin ihana tarttua johonkin, nyt kun on intoa, mitä väliä onko oikea aika. Sama periaate meillä. Noihin romupusseihin asti kun pääsisi! Ilta-aurinko on ihana!

morso kirjoitti...

Muinaisvaraston perkaaminen on myös välillä vähän vaikeaa ja hidasta. Törmäsin mm. kirjeisiin, joiden lähettäjät eivät ole enää elossa. Pakosta tuli muistelutaukoja perkaukseen.

Päivi kirjoitti...

Luulin siirtyvänijonkun lukijani blogilistalta omaan blogiin, mutta erehdyin. Aika samanlaisia sääkuvia meillä ;)

morso kirjoitti...

Päivi, piti heti käydä kurkkaamassa. tutunnäköisiä tosiaan. :) Sellainen se on tämä kesäsää. Kauniita maisemia tien varressa. Käyn joskus paremmalla ajalla lukemassa enemmän.