Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.

4.8.2011

Hamsterikuu



Vuoden kiihkeimmät hamsterointikuukaudet ovat käsillä. Toinen lanko juoksee intohimoisesti metsissä keräten mustikoita ämpärikaupalla. Koska vaimonsa ei pysty kaikkea säilömään, lankesi meidänkin onneksemme puolitoista ämpärillistä mustikoita. Yksi ilta meni niitä peratessa. Keitin pienen hillon (1 kg) suurin osa meni pakastimeen ja loput on aamu/välipala smootheja varten jäkaapissa. Hyvää tulee.

Nuorisotyövoimaa käytetään surutta hyväksi. Tänään heidät oli komennettu taas marjapuskiin, tällä kertaa mustaherukoiden kimppuun. Vähän vajaan ämpärillisen jaksoivat noukkia, toinen mokoma vielä odottaa poimintaa, osa vähän raakoinakin yhä. Mehumaija tohisee nyt hellalla. Seuraavana ovat jonossa karviaiset ja sitten muutaman viikon päästä alkaa armoton omenoiden ja luumujen veivaus. Satoa näyttää olevan tulossa yllättävän paljon, vaikka puut kärsivätkin viime talven lumista ja pakkasista.

5 kommenttia:

Nasti kirjoitti...

Mä taidan jäädä odottelemaan sienikautta... Kävin kerran mustikassa mutta kotiin jäänyt sääskimyrkky lyhensi reissua niin, että yhdet piirakkamarjat vain poimin. Ja onneksi(?) ei ole puutarhassa pensaita joissa joutuisi kykkimään.

Rva Pioni kirjoitti...

Meidän oli pakko vaihtaa pakastimen mallia, kun oli tullut hamstratuksi yli oman tarpeen, ja säilössä oli jo niin monen vuoden takaista vuosikertaa... ja Prisman vieressä asutaan. On tää hassua;)
Onhan se mukava hieman tohista MehuMaijan kanssa. Höyryiloa sinne!

morso kirjoitti...

Nasti, ei mullakaan kerääminen onnistu. Tytön kanssa saatiin 3,5 litraa kasaan, kun paarmat ajoi metsästä pois. Ja samaa hnuorisoa käytetään tuolla pensaissa. TOsin ollaan opittu hyödyntämään marjapoimuria sielläkin. :)

Rva Pioni, toivon marjakulutuksen kasvavan, kun ollaan ruvettu pyöräyttelemään itse terveysjuomia niistä tehosekoittimella. Ja usein pakastimeen tilaa raivatessani keitän edellisen vuoden marjoja hilloksi. Mansikat kyllä menee kaikki nuorison mahaan ennen kevättä. Mutta mehumaija on kiva. Kukakohan joisi ne mehut. ;)

outi kirjoitti...

Minä pölvästi pakastin kaikki saamani (jep, mulle kerätään:)) mustikat kerta laakista ja nyt kun tekisi mieleni mustikkapiirasta, niin ei ole mistä ottaa. Mulla ei kasva tuossa pihamaalla muuta satoa kuin sellaista mikä kuluu kesän naposteluissa. Paitsi yksi omenapuu, joka tuottaa tänä vuonna monet piirasomput. Sullako sitä oli omenapuutakin hilloksi asti?

morso kirjoitti...

Outi. Mun tyttö kaivoi jo tänä kesänä pakastettuja mansikoita smothiinsa. Sinne vaan pakastimelle kaivamaan piikakkamarjoja, jos piirakkaa tekee mieli. Jos talvella loppuu kesken, niin kaupan pakastealtaasta löytyy lisää! Alan opetella (ja oppia) siihen, että säilöttyjä täytyy myös käyttää. Joskus säästelin kalisarvoisia mansikoitani niin, että seuraavana kesänä oli vielä puolet jäljellä! Nuoriso pitää huolen siitä, ettei niin enää käy. :D

Meillä on kolme valtavaa ja yksi pieni omenapuu, jotka alkaa kyllä vanhentua, ehkä ruvetaan uusimaan vähitellen. Että nistä riittää sellaiseenaan syötäväksi, pakastimeen, hilloon ja kavereille. ;) Jos olisi ylimääräisiä vapaapäiviä, kannattaisi viedä mehuasemallekin puristettavaksi.