Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.

19.8.2011

Perjantaifiiliksiä ja tilustarkastus

Olin tänään vähän tavallista aikaisemmin kotona. Syötiin terassilla mustikkapiirakkaa jätskin kera. :) Sitten tein tarkastuskierroksen pihalla.



Syysleimut ovat kukassa. Miksi ne on syysleimuja, kun ne kukkii jo elokuussa? No kauniita ovat silti. Nuo vaaleammat on jotenkin sen näköisiä, kuin sade olisi liottanut niistä jo muutenkin vähäistä väriä pois. Tummemmat sen sijaan hehkuu oikein perusteellisesti ja näköjään härmättömästi. viime kesän torjuntatoimet ovat olleet onnistuneita.


Luumu notkuu satonsa runsautta. Tällä suunnalla on vähän tautia havaittavissa, sille en ole keksinyt torjuntakeinoa (muumiotautia). Ei kai kukaan muukaan. On vaan poimittava pilaantuneita ahkerasti pois. Kypsiä eivät ole vielä pariin viikkoon, toivottavasti syyskuun alku on lämmin, niin saadaan satoa.


Aroniakin pullistelee marjojen runsautta. Niistä tulisi terveellistä mehua, mutta sienien ja mustikoiden jälkeen tällä emännällä ei oikein riitä energiaa niiden keittelyyn. Katsotaan syökö linnut kaikki, vai ryhdynkö myöhemmin sittenkin keittopuuhuun. Ellei sitten joku ystävällinen tuttava halua näitä aarteita omakseen.


Elisillan dramaattisesta ilaruskosta ei ole tällä hetkellä tietoakaan. Aurinko helottaa kirkkaalta taivaalta mitä kauneimpaan kesätyyliin. Tässä kuitenkin eilinen tunnelmakuva.

4 kommenttia:

Rva Pioni kirjoitti...

Kokeilen uutta selainta, kokeilen miten toimii kommentti ja kerron että minustakin oli ihana tehdä perjantain tiluskierros, kun tuntuu, että viikolla ei ehdi, ei jaksa.
Nauti tiluksista ja viikonlopusta!

morso kirjoitti...

Rva Pioni, kiitos ja hyvää viikonloppua. On kiva aloittaa viikonloppu tallustelemalla pihalla katsellen mitä on työviikon aikana tapahtunut.

Ilmeisesti kommentointi tökkii taas bloggerissa, mikäköhän siihen oikein auttaisi.

outi kirjoitti...

Hyvältä näyttää. Minäkin istutin aronian taloyhtiön yhteiselle alueelle ja näyttää tekevän jo mukavasti marjaa. Ja vaikka olen täällä väen vängällä koettanut ajatella, että kesä se vielä on, niin kyllä mä alan kallistua kannalle, että syysleimujen nimi on kohdillaan: täällä on puut keltaista ja punaista täynnänsä. Miten tästä mitään kunnon kesää enää teet? Se on kuule kohta aika tehdä villasukat. Ei tarkene.

morso kirjoitti...

Outi, olet kai oikeassa. Mutta kun minä en ole vielä valmis. :( Yritän siis apinan raivolla roikkua kiinni näissä viimeisissä kesän päivissä, vaikka omenat putoilee puista ja varpaita palelee. Villasukkaprojekteja onkin kesken. Ja villatakki myös. Eli ei kun neulomaan. :)