Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.

6.10.2011

Sain viisi sanaa

Sain Maijjalta viisi sanaa. 


Poikanen on pieni hento hauras ja herkkä. Aikaa myöten poikanen kasvaa ja vahvistuu, mutta on silti edelleen herkkä ja hauras. Kun poikanen sairastaa, on emolla kova huoli. Huoli ei kuitenkaan sairasta paranna, mutta se saa emon hakemaan apua.


Keltainen on ilon, energian ja voiman väri. Keltaista on kesällä auringossa ja kukkasissa, syksyllä puiden lehdissä. Sitä en voi vaatteissani käyttää, mutta ilman keltaista en silti voi elää. Kotinikin on keltaisessa talossa. Syksyn pimeydessä keltaista tarvitaan, että jaksetaan tarpoa eteenpän.

Taivun elämän myrskytuulen pauhussa, nöyrryn sen edessä. Toivottavasti taivun vaan enkä katkea. Sitkeä ja notkea tarvitsee ihmisen olla selviytyäkseen pahoista paikoista, kova ja jäykkä paukahtaa pirstaleiksi.


Tuli on lämmittävää, energistä. Tulen kohina omassa pönttöuunissa tai mökin takassa rauhoittaa, samoin ihan pieni tuli kynttilässä. Irralleen riehaantuessaan tuli on myös vaarallinen.

Tarvitsen oikeasti paljon vähemmän tavaraa kuin omistan. Sen sijaan tarvitsen paljon rakkautta ja läheisyyttä. Toisia ihmisiä tarvitsen, vaikken sitä aina saa sanotuksi. 

***

Osuvia olivat kaikki, ajatuksia herättäviä, omikseni tuntuvia. :)

Jos sinä haluat saada viisi sanaa ajatuksiasi vaihdittamaan, niin kerro se kommenteissa.

6 kommenttia:

Rva Pioni kirjoitti...

Nämä koskettavat! Kaunis tulikuva, melkein ääni kuuluu!

Nasti kirjoitti...

Kaunista... Minäkin voisin kokeilla, jos annat sanoja :)

morso kirjoitti...

Rouva Kameleontti, Kiitos. :)

Nasti; saat sanat
1 metsä
2 tuuli
3 käsi
4 ruska
5 tänään

Hyvää viikonloppua. :)

MariL kirjoitti...

Laita vaan sanoja minullekin. :) Mutta laita ne blogini kommenttilootaan, muuten en muista käydä kurkkaamassa täältä. ;)

maijja kirjoitti...

Olipa kiva lukea nämä! Tykkäsin varsinkin taipumisestasi ja tarvitsemisestasi. Oli tosi kiva keksiä sanoja toisille!

morso kirjoitti...

MariJ; käyn tuomassa sinne.

Maijja; Kiitos sanoista. Oli selalisia jotka pani ajatuksia taas likkeelle.