Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.

20.12.2011

Viimeinen henkäys


Viime yönä tuli se hetki, että liekki sammui.

Sunnuntai-iltana ajeltiin kotiin pitkiä kilometrejä räntä- ja lumisateessa. Mieli oli raskas, ihmisen viimeiset päivät eivät aina ole kauniita. Lopullisuudesta huolimatta on helpottava tietää, että kaikki on vihdoin hyvin.

Kiitos kaikille, jotka olette täällä tai muualla meitä tukeneet näissä raskaissa hetkissä.

8 kommenttia:

Miia kirjoitti...

Otan osaa. Sitä itsekin olen miettinyt, että ei tämä elämä ole aina kaunista. Ihminen käy läpi monenmoista etenkin loppupäässä elämäänsä ja silti vaan sitä kohti kuljetaan iloiten jokaisesta päivästä, haaveillen tulevista. Ja allekirjoitan tuon saman tunteen siitä, että kun läheisen ihmisen kamppailua on seurannut ja liekki lopulta sammuu, tulee se tunne, että nyt kaikki on hyvin. Vaikka ikävä on suunnaton, mutta ei ole enää hätää. Yllättäen saapuvissa menetyksissä sitä tunnetta ei varmasti koe.

morso kirjoitti...

Miia, kiitos. Itse asiassa ihan vimeiset hetket olivat onneksi taas lempeämmät. Kaikkea mahtuu matkan varrelle, hyvää ja vähemmän hyvää. Jos sitä rupeaa etukäteen pelkäämään, niin jää koko elämä elämättä.

Rva Pioni kirjoitti...

Olen tässä,
en osaa sanoa mitään.

Pystyraita hoikentaa! kirjoitti...

Onni täällä vaihtelee, niinkuin surukin.
Ja sitten kun ei jaksa, niin ei jaksa.

Se, että elämä loppuu, on niin uskomatonta, epätodellista, ettei tiedä miten olisi.

Voimia teille vaan, koko perheelle.

Kiki,purkaja kirjoitti...

Osanottoni. Jaksamista.

morso kirjoitti...

Kiitos kaikille.

Tunteiden vuoristoraataa on tämä elämä. Päivä kerrallaan. Varmaan hautajaisten jälkeen iskee se todellinen todellisuus päälle. Nyt yritetään vähän rauhoittua jonkinlaiseen joulunviettoonkin.

Riitta Sinikka kirjoitti...

Otan osaa suruusi. Toivon sinulle voimia!

morso kirjoitti...

Riitta Sinikka, kiitos. Hijakseen laitellaan joulua (tai mies kyllä pyörii ihan vbanhaan malliin kuin pyörremyrsky). Kyntiilän valossa on hyvä rauhoittua.