Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.

9.2.2012

Uimareita


Härkälinnulla on helppoa. kukaan ei kerro sille, miten jalkojen pitää työskennellä vedessä ja missä kulmassa pään pitää olla ja kuinka pitää pitää hartiat rentona jne. Silti se tyynesti uiskentelee eteenpäin ilman mitään ongelmaa. Luonnonlahjakkuus.

Menin aikuisten uintitekniikkakurssille. Ensimmäisen kerran jälkeen olin intoa täynnä. Kivaa oli ja olin varma, että opitaan paljon kurssin aikana. Tänään olin toista kertaa, flunssan jälkeen vähän puolikuntoisena. Eikä kukaan muu ilmestynyt. Eli sain tosi tehokasta yksityisopetusta, mutta koska olin ainoa, ei syntynyt niitä pikkuisia lepotuokioita kun odottelee omaa lähtövuoroaan tai muita saapuvaksi takaisin altaan opetuspäähän. Eli kunto oli kovilla. :( Hengittäminen tekee tiukkaa. Yllättäen huomaan, että se ainakin ensi alkuun on ongelmistani suurin, koska siitä seuraa niin paljon kaikkea muuta, mitä sitten vedessä teen sitä kompensoidakseni. Ei silti luovuteta. Sisulla on nyt vaan mentävä eteenpäin. Olen kurssilla oppiakseni paremmin uimaan, että sen kautta saisin kohotetuksi kuntoani, joten jossain kohtaa tämän on ihan pakko muuttua helpommaksi. Ihan varmasti. Muuttuuhan se... oikeesti....?
(Eka kerralla vetäisin kerran tosi lahjakkaasti vettä henkeen, sitä ei sentään tapahtunut tänään.)

;)


Apua, siis entinen liikunnanvihaaja käy jo kerran viikossa joogassa ja toisen kerran uimassa. Pitäisikö huolestua?

2 kommenttia:

Rva Pioni kirjoitti...

Ihan mahtavaa asennetta. En huolestu yhtään iloitsen puolestasi ja odotan samaa energiaa.

morso kirjoitti...

Rouva K., Tämä uiminen on ihan tyttären ansiota. Oli etsimässä itselleen sopivaa ryhmää. Ei löytynyt sellaiseen aikaan, että hän pääsisi, mutta kuultuaan kolesterolilukemani, hän hermostui ja määräsi minut tuonne, kun siellä oli vielä tilaa. ;) Toivon, että tämä kasvattaa energioita minullakin. Näköjään asiat tapahtuu van ryhtymällä.