Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.

28.4.2012

Messuilla




Kävin tänään Messukeskuksessa Kädentaidot-messuilla ostamassa Susannan tiskirättejä - ja vähän muutakin.
Tiskirättien lisäksi mukaan kertyi tilkkukankaita, sukkapuikkojen pidike, japanilaista teippiä ja tuunaussarjan kierreselkäisille muisti-/valokuvakirjoille. Muutamia pikkuriikkisiä korunosiakin tarttui mukaan, mutta niitä on turha valokuvata, ovat niin pieniä. Eli aika paljon kaikkea kivaa pientä tarttui mukaan. Tilkkukankaita pitää ruveta etsimään ja keräilemään enemmänkin. Nuorisolle on iso sängynpeitto tilauksessa, kunhan nyt päästään mallista selvyyteen.

Aikaa on pantu tänään pihapuuhiinkin. Kukkapenkeistä rapsuttelin roskia pois. Keräsin kattoremontin jäljiltä alati löytyviä nauloja ja ruuveja nurmikolta ja levittelin sammalen poistajaa ja kalkkia. Uusi kätevä levitysvaunu levitti sammalenpoistajan hyvin, mutta olisi pitänyt ostaa rakeista kalkkia, että sen levitys vaunulla olisi onnistunut. Osaanpa olla viisaampi seuraavalla kerralla puutarhatarvikeosastolla.

Päiväunet vetäisin riippumatossa viltin turvissa. Pikkuisen liian viileää oli kovassa tuulessa loikoilla, mutta viltti pelasti paljon. Ihan täpinöissäni odotan kesää ja lämpimiä päiviä.

Ei kommentteja: