Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.

19.11.2012

Virkattu kori




Kori
Lanka: Novita Kelo valkoinen, kaksinkertaisena, 4 kerää
Virkkuukoukku: nro 8
Fiilis: Nojaa.

Virkkasin tämmöisen. Tuotiin olohuoneeseen pois muuttaneen Keijun huoneesta pieni hylly kukkatasoksi ja koriste- yms. esineille. Tuli päähäni ajatus virkatusta korista siihen hyllyyn. Oli hätä päästä tekemään, joten käytettävissä oli vain marketin lankahylly. Siellähän sitten ei ollut jämäköitä lankoja ollenkaan. Tarttui koriin neljä kerää valkoista Keloa ja virkkuukoukku nro 8. Ja ei kun kotiin virkkaamaan. Tiesin aloittaessani, että lanka on liian pehmeää, mutta sillä mentiin. Hartiat parkuen väänsin kiinteitä silmukoita välillä koukku ihan silkassa nyrkkiotteessa. Lopuksi vielä reunan tueksi ja koristeeksi ketjusilmukkarivi. Lanka meni kaikki, viimeiset 5 ketjusilmukkaa piti tehdä yksinkertaisella langalla, kun se toinen loppui juuri ennen loppua. En viitsinyt purkaa ja jättää sitten taas kahta epämääräisen pituista langanpätkää roikkumaan. Lörppänähän se on, mutta jos tonne nyt jotain pikkuroinaa heittelisi. Toisaalta tukevampi puuvillalanka olisi voinut saada aikaan vieläkin pahemman hartioiden kivistyksen. - Ehkä näitä ei synny enempää. (Kuvakin on vino)

Ei kommentteja: