Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.

28.7.2013

Viimeistä päivää...



..lomasta on vietetty kuin viimeistä päivää. Eilen keräsin herukat pensaista, että edes jotain saisin, linnut oli syöneet jo yli puolet punaisista. Mustia ei vielä ikinä ennen ole tullut noin paljon. Tänään sitten keitin mustista mehua ja punaisista hyytelöä. Ja pesin neljä koneellista pyykkiä, vaihdoin lakanat, sitä sun tätä muuta pientä ja vielä juuri ennen saunaa asennettiin miehen kanssa kaksi aitaelementtiä paikoilleen. Tolpanperustuksiakin on vielä valamatta, mutta antaa vähän uskoa ja lisäintoa, kun jonkun kohdan saa melkein valmiiksi. Huomenaamulla pitäisi porhaltaa töihin. Mitähän sinne panis päälleen? Ja pitää mennä julkisilla, kun en kuitenkaan saanut luvattua väliaikaista parkkilupaa. :( (Duunin oma parkkis on remontissa.)

Kesän aikana olen saanut sen tilkkupinnankin valmiiksi. Viikonloppuna olisi ollut keliä kuvata se, mutta arvatkaapa tuliko mieleen valoisaan aikaan. Ja yhdet sukan on tulleet valmiiksi, ystävän pyytämät kokoa 45). Niitä inhoan niin paljon, että onnistuin jo hukkaamaan ne. Kuvaa on turha odottaa.

Tästä se arki taas alkaa.

2 kommenttia:

Pystyraita hoikentaa! kirjoitti...

Iloa arkeen!
On tuota onnea minulla, kädet ovat työtä täynnä, maailma täynnä ystäviä,
lauloi joku joskus.

Taitaisitpa tylsistyä, jos ei olisi noita tekemisiä...

morso kirjoitti...

Pystyraita; Olet oikeassa, ilman tekemistä olisin tuon koko sunnuntaipäivän istunut keräten angstia alkavasta työkaudesta. Kun on sopivaa tekemistä, ei ehdi liikoja miettiä. (Niitä ystäviä kyllä ei ehditty lomalla nähdä, se olisikin ollut tarpeen, mutta täytyy paikata sitä aukkoa sitten tästä eteenpäin.)