Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.

19.1.2013

Tilauksessa tilkkuja










Keijun muuttaessa pois kotoa, lupasin tehdä tilkuista sängynpeiton uuteen kotiinsa. edellinen kun on liian pieni nykyiseen sänkyynsä. Sain värimallit sähköpostissa eilen. Viikko sitten löysin kirjakaupan jämälaarista Susan Briscoen kirjan Japanilaiset tilkkutyöt. Jotenkin nämä kolahti yksiin (ainakin osittain) saamieni väritoiveiden kanssa. Täytyy lähteä metsästämään kankaita ja katsoa mitä syntyy. (Ehkä vähän kysellä myös tilaajan toiveita mallin suhteen.) Heleämpääkin värimaailmaa on kirjassa, mutta niistä en saanut valokuvia oikein onnistumaan. Itseäni viehättää tällä hetkellä eniten tummapohjaisten töiden graafisuus.

Kirjassa on ohjeita ja malleja tilkkubokkeihin, etupistoin kirjottuihin tilkkuihin ja aplikoituihin kuvioihin. Lisäksi selkeät tekniikkaohjeet, joita aina välillä kaipaan, kaikista valmiista töistä kun ei päältäpäin näe, missä järjestyksessa palaset kannattaa ommella yhteen.



Aamulla oli lämpömittarissa -27 astetta ja ulkona huikaisevan kaunis auringonpaiste. Lumen kimallus ei oikein tartu valokuviin, mutta lyhdyn jääkukkaset sentään näkyy.