Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.

14.2.2015

Ystävänpäivä?



Varoituksen sana, jos tykkäät ylimakeasta amerikkalaistyylisestä ystävänpäivätouhoituksesta, lopeta lukeminen tähän lauseeseen ja siirry johonkin muualle. ;)

Itselläni tämä ystävänpäivätouhotus kilahti hermoon tänä vuonna. Kaupassa on ällöttävän ylimakeita suklaarasioita, joissa on pahaa suklaata. Kukkaruukkuihin ja -vihkoihin lisätään muovista glitterkrääsää ja makeasti hymyillen halataan kaikkia ja on niin ihanaa ja kivaa ja hempeetä että.

Yök.

Sekö riittää, että yhtenä päivänä leikitään ystäviä ja ollaan niin kuin kaikki olisi vain ihanaa ja vaaleanpunaista ja röyhelöistä?

Entä missä on ystävä sinä päivänä, kun minua ahdistaa niin, ettei oikein henkikään kulje? Olenko minä ystävä sinä päivänä, kun ystävällä on niin vaikeaa, että taakka tuntuu ylitsepääsemättömän raskaalta? Kenelle soitan, kun tunnelin päässä ei vuosien jälkeenkään näy valoa, ja sitten jostain kuuluukin lähestyvän junan kohina? Kuka soittaa minulle, kun läheinen kuoli tai tauti kaataa vuoteeseen, eikä pääse kauppaan ja jääkaapissa on vain valo?

Millä tavalla olen arjessa ystävä sinulle? Jaksatko olla arjessa ystävä minulle? Jaksatko olla jakelematta viisastelevia neuvoja, kun toinen ei enää jaksa ja huokaa väsymyksensä ääneen?

Tiedän ja uskon, että arjen ystävyyttä on edelleen olemassa, ja ne jotka sitä tahtovat tällä nimenomaisella päivämäärällä jotenkin erityisesti juhlistaa, niin siitä vaan. Jos tämä päivä on vain sitä että hehkutetaan kaikkea ihanaa, eikä oikeasti uskalleta kohdata sitä toista ihmistä, onko juhliminen oikeasti sen arvoista?

Uskallatko sinä, uskallanko minä, olla oikeasti ystävä?

***

Ostin kotiin tummanpunaisia pikkuruusuja. En ystävänpäivän vuoksi, vaan siksi, että kaipaamme piristystä. Mies on ollut kohta viikon kipeänä ja nyt alkaa omakin keuhkoputki tuntua siltä, ettei ilma oikein mahdu kulkemaan turvotuksen ja liman välistä. Jos ylläolevan haluat panna tautitapausten piikkin, niin siitä vaan.

Ei kommentteja: