Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.

24.6.2015

Juhannus meni





Juhannusta vietettiin perusteellisesti. Enimmillään oli paikalla yhtä aikaa neljätoista henkeä ja koira. Kaikkiaan oli mökillä yhteensä oleskelumme mittaan viisitoista henkeä ja koira. Onneksi se suurin väkimäärä oli vain yhden yön.

Sää vaihteli, alkuun oli aika sateista, mutta parina päivänä paistoi aurinko sen verran, että alkoi vähän kesäfiilis nostaa päätään.

Käytiin ihmettelemässä avohakkuita, syötiin, muut saunoi, naurettiin hassulle koiralle, pelattiin korttia ja lautapelejä. Aattona tehtiin pieni nuotio rantakallion koloon, kun vesi on taas niin korkealla, että kokkopaikat oli veden alla.

Linnunpesiä on sopivissa ja sopimattomissa paikoissa. Hankalin heti huussin oven yläpuolella. Kun on suri  joukko huussin käyttäjiä, saa emoparka paeta pesältään vähän väliä. Ihan ei pystytty viittä päivää olemaan vaan jalat ristissä. Tiiroja yritin kalastaa kameran linssiin. Pitäisi olla vähän pidempi putki lintujen kuvaamiseen.

***

Haavahoito jatkuu nyt omalla vastuulla. Vähän jännittää, mutta sain ainakin yhden välitsekkauksen sovituksi terkkariin. Toivotavasti pääsen vielä mökkisaunaan saunomaan edes loppulomasta.

2 kommenttia:

Kvilttaaja kirjoitti...

Kiva ja turvallinen kolo kokolle. Lintujen valokuvaaminen vie mennessään. Ostin hiljakkoin uuden objektiivin 100-400 mm. Sillä saa mukavia kuvia, mutta se painaa 1,5 kg ja sen raahaaminen on hankalaa. Pitää aina erikseen mennä kuvaamaan.

morso kirjoitti...

Juu. Meinasi viimeksi ulkomaan reissulla loppua jksaminen ton kameran katamiseen, mutta en osaa rajata kuvia pokakreiden näytöllä, niin sitten vaihtoehto on raahaus tai ei kuvia. ;) Tosin vilkuilin minijärkkäreitäkin, mutta niistäkin suurin osa pitää rajata siinä näytöllä.