Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.

15.8.2010

Oulu




Kun ihminen istuu perjantaiaamun ja lauanatai-illan välissä yhteensä 12 tuntia junassa, tuntee jälkikäteen olonsa vähän pökertyneeksi ja muissa maailmoissa olevaksi. Oulussakin oli kuuma. Oli perjantaina ohjelmaa ja sauna ja lauantaina kierros kaupungissa.

Junassa kotimatkalla tuli mieleen, että onhan siellä Oulussakin niitä kuuluisia lankakauppoja, vaan enpä ehtinyt yhtään etsiä. Makasiinista sentään ostin jakun ja hameen kummipojan rippijuhliin ja kauppahallista hyttyssavun polttamiseen läkkipeltiastian.

Arjesta kyllä irtautui täysin, kun oli hyvää seuraa ja hyvää ruokaa ja ihan uudet maisemat. Tätä ennen olen nähnyt Oulua vain vilaukselta kaksi kertaa ohikulkumatkalla leirintäalueella yövyttyäni. Kuvissa on paljon ihmisiä, joilta en kysynyt lupaa julkaisuun. Olisi välillä kannattanut vaihtaa objektiiviakin kameraan, mutta sen verran ripeää liikettä oli, että täytyy vaan joitakin kuvia sitten rajata jälkikäteen uudelleen.

Paljon on Oulussakin nähtävää, seuraavaan kertaankin jäi monta kohdetta.

Tänne voisi piipahtaa useaminkin, jos matka olisi vähän lyhyempi. ;)

Ei kommentteja: