Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.

30.1.2011

Aurinkonen tuulispäivä




Tänään on kaivattu aurinko paistanut oikein kunnolla. Aurinkolasit piti kaivaa käyttöön autoillessa. Sen lisäksi on tuullut oikein kunnolla, hanki on täynnä pieniä ja pidempiä koivuista irronneita risuja. Ruokahuoneen seinällä oli pitkästä aikaa kristallien heijastamia sateenkaarenpätkiä.

Lupasin keittiökuvia. Ennen ja jälkeen, olkaa hyvä. Eihän tuossa vanhassa boordeineen mitään vikaa vikaa vikaa ole. Rupesi vaan ottamaan pattiin. Lisäksi tapetti oli jo vanha ja likainen ja täynnä naulan reikiä edellisen asukkaan jäljiltä. Jälkeen kuva ei ole ehkä ihan oikean värinen, vähän haalea, mutta hämärissä en nyt ruvennut säätämään värejä koneella. Siis ihan perus simppeli vihreä, johon kamera ei suostunut tarkentamaan, piti käyttää miehen kättä aputarkennuskohteena. :) Kun saadaan vielä viimeiset listat maalatuksi ja paikoilleen, niin saamme olla tyytyväisiä tästä hommasta.

Kulttuuriviikon kulttuuriannokset on nautittu. Päällimmäiseksi mieleen jäi nuorten Itämeri Cruise -musikaali. Intoa, taitoa ja energiaa. Kyllä kannatti. Kohta vielä kuoroharjoituksiin ja sitten on taas uusi viikko alkamassa.

Ai niin, se alin kuva. Se on se mikä haluaa isona villatakiksi. Toivottavasti myös näin tapahtuu.

Sunnuntai-iltaa kaikille, ja intoa ensi viikkoon.

2 kommenttia:

Pystyraita hoikentaa! kirjoitti...

Kiitos kulttuuritarjonnasta ja perheenne panostuksesta siinä! Kunnioitan ja kumarran myös aikaansaavuuttanne keittiöremontin ja kesävillatakin osalta. Huh.
Toivotan voimia jokaiseen projektiin.

morso kirjoitti...

Kiitos. jakelen kiitokset edelleen niille, joille ne kuuluvat. On kyllä ollut ilo itsellenikin olla vastaanottavana osallisena näissä projekteissa.

Mie puhuu jo makuuhuoneen tapetoinnista. Ilmeisesti toivoo pääsevänsä romuistani eroon siinä samalla. ;)