Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.

22.1.2011

Valkoista




Talvi on kaunis. kevyen lumisateen jälkeen puut ovat kuin sokerihuurrettuja, herkkiä ja kauniita. Lumiset tammet tien varressa ovat hyvin graafisia. Niitä en ole vielä päässyt kuvaamaan. Pitäisi tehdä vähän pidempi kävelylenkki kameran kanssa. Kyllä nämä oman pihan koivutkin on hienoja.

Kaipaisin paria kimaltavaa aurinkoista päivää. Sitten voisin taas jaksaa tätä valkeuttakin. Yleensä en ole vielä edes maaliskuuhun mennessä kyllästynyt lumeen, mutta tänä talvena tuntuu ainakin hetkellisesti olevan mitta täynnä tätä tavaa.

Hämmästyksekseni huomasin blogin täyttäneen vuoden kaksi viikkoa sitten. Meni ihan noteeraamatta ohi. Olisi sitä nyt voinut edes yhden kynttilän tai kakkukuvan voinut postata merkkpäivän kunniaksi.

4 kommenttia:

Rva Pioni kirjoitti...

Onnittelen yksivuotiasta ja kerron, että minä ainakin olen aivan kyllästynyt tähän valkoiseen "pääväriin", vaikken sen kauneutta kielläkään. Kunpa aurinko edes vähän pilkahtaisi!

Pystyraita hoikentaa! kirjoitti...

Onnea vuotispäivän johdosta. Aika kulkee, vai kuljenko minä?
Minunkin blogini täyttää huomenna kaksi viikkoa, hehheh. Kakkua?

Nasti kirjoitti...

Kyllä täälläkin jo kevättä ootellaan, ihan muistakin syistä kuin että tulis taas jotain valokuvaamista. Ei tuota valkoista jaksa määräänsä enempää ikuistaa kuviinkaan.

morso kirjoitti...

Rva Pioni; Kiitos. Jotenkin huono omatunto vaivaa, kun tämä valkoinen kyllästyttää, mutta ehkä se onkin harmaa taivas.

Pystyraita; Aika kulkee ja me ja kaikki. kaksi viikkoakin on jotain. Ja olit ihan omin päin saanut kuvan sinne joukkoon. ;)

Nasti; Juu väriä please, kuviin ja elämään. kaiken lisäksi mun pikkukamera tekee jotain haamulänttejä kuviin. Ne ei erotu, jos on tarpeeksi elävää, mutta tasaisen yksivärisissä näkyy. :( Huoltokeikka edessä.