Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.

9.12.2011

Sukkia

Nämä on olleet valmiina jo kauan. Tai oikeastaan melkein valmiina. Tummemmista oli viimeiset langat päättelemättä pitkään ja kastelu tekemättä. Ja kuvat otettiin vasta tänään salaman kanssa, värit silti yllättävän lähellä oikeita.


Sukat, koko n. 39, pikkuisen reilu.
Lanka: Novita ticotico, punakirjava ja musta
Puikot: bambua, 2
Silmukoita 48, raidat 3 krs, ranskalainen kantapää, sädekavennus

Menevät ystävälle, joka jo kauan sitten pyysi sukkia ohuesta langasta. Stressaavaa neuloa tilauksesta, lopputulos ei tyydytä itseäni täysin, mutta toivottavasti toimii.


Sukat. Koko n. 39, vähän pienempi kuin edellinen.
Lanka: Drops Fabel, sininen (kärki, kanta, resori) ja joku kirjava.
Puikot: bambua, 2
Silmukoita 48, ranskalainen kantapää, sädekavennus

Tyttärelle. Näissä harmittaa toisessa sukassa ilmaantunut värjäämätön pätkä langassa, joka myös oli sillä tavalla epämääräinen, että teräosassa raidat ei sitten sen vaalean raidan jälkeen enää asetu tasan molemmissa sukissa.

Hmm. Ticoticoa jäi runsaasti yli, ihan liikaa. Ostan yleensä liikaa lankaa 'varmuuden vuoksi'. Nyt pitää äkkiä keksiä joku keino päästä tuosta eroon. Meikäläisen käsialalla ei tästä langasta synny tasaista jälkeä. Fabel neuloutuu meikäläisen käsissä tasaisemmin ja tiiviimmäksi, tätä käytetään jatkossakin. Saa sitten nähdä, miten nämä kestää käytössä.

Ei kommentteja: