Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.

9.4.2012

Pääsiäistä ja puuhailua



Meillä on tänä keväänä ollut tavallista enemmän kukkia kotona. Nämä tulppaanit sain ennen palmusunnuntaita tyttären poikaystävän äidiltä. Ovat nyt jo kuihtumaan päin, mutta tuottivat pitkään iloa.



Kukko vartioi pääsiäismunia.

Sunnuntai-illan vietin helmiaskartelujen parissa. Pitkään on ollut materiaalit kasassa seuraaviin koruihin, nyt sain vihdoin ne valmiiksi.



Kaulakoru, viljeltyjä helmiä, hopeasisuksisia kirkkaita lasihelmiä, koruvaijeria, salpalukko. Letitetty kevyesti ristiin keskenään. Olisin tehnyt tämän pelkistä viljellyistä helmistä, mutta silloin siitä olisi tullut vähän liian lyhyt, joten lisäsin väliin lasihelmet ja sain sopivan pituuden, asettuu kauniisti mekon pääntien sisäpuolelle.



Aiemmin tehtyyn korusettiin korvakorut, lasisydämet, viljeltyjä helmiä, lasihelmiä.



Samaan settiin riipus, lasisydän, lasihelmiä; papukaijalukko helmi nauhaan ripustamista varten. (Vanhassa postauksessa onkin samankokoinen sydän kuin tämä, mutta keltaisempi. Olen jossain välissä tehnyt isomman tummanruskean riiputtimen samaan koruun, sitä ei näköjään ole koskaan kuvattu.)

***

Ennen pääsiäistä olin ahkera, sain siivotuksi ruokahuoneen pääsykoiden ennakkotehtävien roskista, kun värkkääjä häipyi reissuun saatuaan tehtävät valmiiksi. Samoin sain työhuoneen vihdoin järjestykseen, että mahtuu yökyläilijöitä viikon päästä. Mies oli sillä aikaa lapsuudenkodissaan sopimassa jakoja. Mies palasi kotiin autollinen tavaroita mukanaan. Kaiuttimet ja kolme banaanilaatikollista astioita maljakoita kynttilänjalkoja ym. Nyt on taas ruokapöytä tavaraa täynnä ja työhuonekin meni sekaisin, kun sinne rakennettiin noiden kaiuttimien avulla systeemit levyjen kuuntelua varten. - Järjestys on katoavaista. Koulun fysiikan tunnillakin opetettiin, että kaikki hakeutuu kohti suurempaa epäjärjestystä, tai jotain sinne päin. M.O.T. ;)

Ei kommentteja: