Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.

27.6.2012

Kesää odotellessa (yhä edelleen)








Olin lomalla juhannusviikon, kameratkin piti lomaa. Juhannusaattona otin muutaman kuvan; juhannusnuotio ja laiturilla kuivuva mattokin pääsivät kohteiksi. (Pesin maalla, en järvessä.)

Kotona on vaaleanpunaisen kukinnan kausi, vaaleanpunainen ruusupensas kukkii runsaasti tänä kesänä. Pionit ovat vähän ränsistyneet sateen piiskauksesta, mutta ovat silti kauniita. Juhannusruusu suuttui viimekesäisestä alasleikkauksesta niin, ettei tainnut kukkia ollenkaan tänä vuonna. Jos säät paranisivat, saisi rikkaruohot kitketyksi siitä juurelta, niin voisi sekin ensi vuodeksi taas reipastua.

On niin kylmää ja märkää iltaisin, etten viitsi pihallekaan mennä kuopsuttelemaan. Nurmi on ylipitkää, kun nuoriso ei ryhdy päivällä leikkauspuuhuun ja iltapäivällä/illalla aina sataa sen verran, ettei sitä illalla pysty leikkaamaan.

Luumupuu on kuolemassa, mutta aion nyt toivorikkaasti silti odottaa vielä ensi vuoteen, jos siitä vielä osa pysyisi elossa. Ehkä se kaipaa sitä vierestä kaatunutta kirsikkaa.

Itsellä jatku vetämättömän olon kausi. Töissä tuleva alainen nakkelee niskojaan ja joku toinenkin on onnistunut henkilökohtaiset osakkeensa romahduttamaan kommenteillaan. Yritän olla välittämättä, mutta välillä se on vaikeaa. Ensi viikolla meillä taitaa olla onneksi suunnilleen kahden hengen miehitys; on aikaa siivota turhat paperit roskiin ja muuttaa säästettävät uuteen työhuoneeseen. Toivottavasti lomalla löytyy vähän lisää virtaa, se tuoliprojektikin on viellä ihan levällään.

Ei kommentteja: