Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.

6.10.2012

Mökkikeikka







Tehtiin syksyn todennäköisesti viimeinen keikka mökille. Perjantaina ajeltiin sateessa ja aloiteltiin semmoisia puuhia, joita saattoi tehdä sisällä. Lämmitettiin sauna ja saunottiin iltapimeässä. Järveen ei uskallettu mennä liukkaan kallion yli. - Melkein harmittaa moinen mamoilu. ;)

Yöllä tuuli yltyi kovaksi, sade ja myrsky repivät suurimman osan puissa vielä sinnitelleistä lehdistä. Muuten oli hiljaista. Vain kolmet valot näkyi rannoilla omiemme lisäksi.

Tänään sitten touhuttiin enemmän; pumppu tyhjäksi, letku yläs järvestä ja huonekalut kuisteilta sisälle. Tyhjennettiin keittiön komerot ja jääkaappi ja pakattiin vuodevaatteita hiiriltä suojaan. Viimeiseksi vielä hiiribaari auki vakiopaikkaan ja ovet lukkoon. Kotimatkalla ihailtiin runsasta valikoimaa erimuotoisia ja -värisiä pilviä.

Tällä kertaa ei jäänyt kauhea jälkihaikeus lähtiessä. Ulkona oli kylmä, eikä talokaan kovasti lämmennyt, tuuli oli sen verran voimakas, että se jäähdytti tehokkaasti vaikka patterit sinnikkäästi yritti puskea lämpöä ilmoille. Matalapineella ei viitsitty yrittää sytyttää puuhellaa, koska se helposti savuttaa sisään ennen kuin syttyy kunnolla. Savun tuulettaminen olisi vienyt viimeisenkin lämmönhiukkasen taivaan tuuliin. Kotiin lähtiessä poimittiin matkan varrelta vielä puusohva ja peräkärry auton perään, sitten köröteltiin kotiin. Autossa aloitin toisen kerran kaulahuivintekeleen. Saa nähdä, mitä siitä syntyy - toivottavasti kaulahuivi, joka ei kutita kaulaa.

***
Muutama uskollinen täällä näyttä Bloggerin tilaston mukaan käyvän yhä kuikuilemassa, vaikka päivitystahtini on harva. Kiitos teille, uskolliset. Jospa niitä valmistuneita sukkiakin saisin tänne vähitellen näkyviin.

2 kommenttia:

Rva Pioni kirjoitti...

Kuikuilen hieman haikeissa tunnelmissa postaustasi.
Viimeisten lehtien lähtö siirtää jotenkin mielen
lähelle pakkaslukemia. Ei auta muu kuin alkaa kääriytyä villoihin seuraaviksi 1/2vuotta. Ollapa muumi ja herätä Nuuskamuikkusen huuliharpun soittoon ja ensimmäisiin auringonsäteisiin.

ps. Ai sinullakin on vielä nämä ikävät vahvistukset täällä, ei muutakuin arvailemaan mitä niissä lukee,
pieleen meni, uudestaan...

morso kirjoitti...

Kotona on haravointiurakka vasta aluillaan, joten toivottavasti pakkasetkin vähän vielä viipyy. Viimeisiä omenoitakin keräiltiin tänään. Muumiksi haluaisin minäkin aina välillä heittäytyä, mutta nyt koitan vaan rouskuttaa D-vitamiinia ja kaivella kirkasvalon esiin.

Joo, toi vahvistus... pitäis jotenkin paneutua siihen... jossain kai oli ohje miten siitä pääsee eroon. Saisinkohan jotain aikaan sen suhteen.... ;)