Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.
24.12.2013
Koristeissaan kiiltää kuusi...
Tosin hyvin maltillisesti tänä vuonna. tytär valitsi erilaiset koristeet joulupuuhun tänä vuonna, kaunis tälläkin tavalla. Puuta, olkea, pellavaa kuusen oksilla. Vain kuusi lasista palloa kimaltaa hopeanauhan lisäksi. Kuusi on tuuhea ja kaunis.
Joulunalusstressi ja sitkeä yskä ovat vaimentaneet valmisteluja ja joulumieltä, mutta nyt ollaan valmisteluissa loppusuoralla. Enää kalkkunan paisto ja puuron keitto edessä. Yskäkin alkaa pikku hiljaa hellittää.
Joulukorteistakaan en näköjään tänä vuonna ottanut kuvaa jakoon. Joku kortti kyllä jäi itselle taas arkistoon muistoksi
Hyvää joulula kaikille!
14.12.2013
Joulu lähestyy
Meidän taloudessa on tapahtunut ihme. Taloutemme on kulkeutunut viisi lehtikaktusta, osa joulu- ja osa pääsiäisversioita. Ei ne ikinä kuki, kun ei niitä kukaan hyysää edes minimaalisesti, saavat olla vaan ja kastellaan kun jaksetaan. Nyt on yhtäkkiä yhteen ilmestynyt kukka, joka on ihan auki ja toisessa on nuppu ja mahdollisesti toinenkin kasvamassa. Mitäköhän tänä syksynä on tehty eri tavalla?
Flunssa kaatoi minut petiin. Kuumetta ei tule, mutta puoli yötä menee aina köhiessä. Siivota pitäisi, mutta heti kun jostain pöllähtää pikkuisen pölyä, alkaa köhiminen. Nyt siis vaan maataan. Miehen vanhoja kuitteja lupailin syötellä vähitellen paperisilppuriin, että edes jotain hyödyllistä saisin aikaan. Neulominenkaan ei huvita, vaikka projekteja olisi, ufoja, oikeasti työn alla olevia ja sen lisäksi vielä tarpeellisia aloitettaviakin jonossa.
Pysykää ihmiset terveinä ja nauttikaa kolmannesta adventista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)