Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.
24.6.2015
Juhannus meni
Juhannusta vietettiin perusteellisesti. Enimmillään oli paikalla yhtä aikaa neljätoista henkeä ja koira. Kaikkiaan oli mökillä yhteensä oleskelumme mittaan viisitoista henkeä ja koira. Onneksi se suurin väkimäärä oli vain yhden yön.
Sää vaihteli, alkuun oli aika sateista, mutta parina päivänä paistoi aurinko sen verran, että alkoi vähän kesäfiilis nostaa päätään.
Käytiin ihmettelemässä avohakkuita, syötiin, muut saunoi, naurettiin hassulle koiralle, pelattiin korttia ja lautapelejä. Aattona tehtiin pieni nuotio rantakallion koloon, kun vesi on taas niin korkealla, että kokkopaikat oli veden alla.
Linnunpesiä on sopivissa ja sopimattomissa paikoissa. Hankalin heti huussin oven yläpuolella. Kun on suri joukko huussin käyttäjiä, saa emoparka paeta pesältään vähän väliä. Ihan ei pystytty viittä päivää olemaan vaan jalat ristissä. Tiiroja yritin kalastaa kameran linssiin. Pitäisi olla vähän pidempi putki lintujen kuvaamiseen.
***
Haavahoito jatkuu nyt omalla vastuulla. Vähän jännittää, mutta sain ainakin yhden välitsekkauksen sovituksi terkkariin. Toivotavasti pääsen vielä mökkisaunaan saunomaan edes loppulomasta.
12.6.2015
"Let the sun shine"
Se on valmis nyt. Tänään pistelin viimeiset pistot reunakanttiin. Tykkään siitä edelleen. Eli torkkupeitto nimeltään Let the sun shine. Kokoa n. 140 x 202 cm. Puuvillaa alla ja päällä. Välissä babmbu-puuvilla-vanu (Muistaakseni. Noloa, näin lyhyt on ihmisen muisti.) Soile tikkasi Töölössä ihanat sudenkorennot ja ginkon lehdet. (Nimilapun kirjoin käsin, ja tuli niin susiruma, että sitä ei näytetä.) (Kuvassa on siis yksi ruuturaita tuola kaiteen takana.)
Tarkoitus oli tehdä torkkupeitto. Koska kankaiden valinnassa väri ajoi kaiken muun edelle, on tämä tarkoitukseensa ehkä hiukan liian jäykkä, mutta siitä viis. Käytetään sitten vaikka sängynpeittona. Jos lomalla sataa, niin meidän aitassa ainakin paistaa aurinko.
Tykkään nurjastakin puolesta. Jos joskus haluan makkariin yksivärisen tikatun peiton, vien kyllä senkin Soilelle tehtäväksi.
Jos Soilen Tillkupaja eli huikea tikkauskone ei olisi olemassa, en varmaan tekisi mitään isoja tilkkutöitä. Omistan pienen perus pfaff-ompelukoneen, jonka kitaan ei isot peitot mahdu. Eikä ole mitään tilaa, jossa mahtuisin ompelukoneen ääressä sitä peittoa pyörittelemään. Eli tikkamatta jäisi peitot, ja ilman tikkauksia nämä kyllä olisi niin vajaita.
***
Viikko lomaan. Sitä hiukan himmentää se, että kohdalle osuneen huonon tuurin vuoksi rintakehässä on onkalo, jota haavahoidetaan sairaanhoitajien toimesta parin päivän välein. Ottaa päähän, mutta toivon, että tämä tästä nyt paranisi. Eli lomalla ei uida, mutta varpaita pääsee liottamaan, jos vesi lämpenee.
6.6.2015
2.6.2015
Lisää kukintaa
Omenapuut kukkivat hienosti. Keskimmäisessä on tosi paljon kukkia, siinä on parhaiten hilloutuvat omenat. Pölyttäjille olisi tarvetta, liikkuvatkohan ollenkaan näissä keleissä? Kuolevassa kirsikassakin on kukkia, vaikka enää muutama oksa on elossa. Sireenit on nupullaan.
Kaipaisin lämpimämpiä kelejä. Töissä on kiire, paljon ei ehdi tätä kesää tajuta. kaksi ja puoli viikkoa vielä loman alkuun; aloitan poikkeuksellisen aikaisin tänä vuonna, heti juhannuksesta.
Putkiremontti lähestyy, hiukan jännittää. Uarkoitsija tuntui mukavalta, toivottavasti myös on huolellinen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)