Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.

8.3.2014

Lohtulankaa



Olkapää on tulehtunut. Kiellettyjen toimien listalla on mm. pyykin ripustaminen, tiskaus ja imurointi - voi mikä vahinko! ;) Oikeasti ei kai saisi neuloakaan. Niinpä neulon kerroksen silloin toisen tällöin. (Neulominen kun toisaalta pitää ranteen liikkeessä ja helpottaa sen kireyttä.)

Puikoilla pitsihuivi. Tarkkuutta vaativa puuha, puikot on terävimmät mitä Menitasta löytyi (hiilikuitupyöröt), mutta nekin tuntuu hetkittäin vähän tylpiltä. Lanka löytyi samasta paikasta. Minulla oli alunperin varattu toinen lanka tähän projektiin (messuhankinta), mutta sitä ei ollut ihan tarpeeksi, eikä varastoon löytynyt täydennystä. Niinpä samaisesta Menitasta tarttui mukaan vaihtoehto, toivottavasti riittävästi tällä kertaa. - Ainakin tiedän, mistä saa lisää. Lanka on jopa ohuempaa, kuin ohjeen lanka. Niinpä otin ohuemmat puikotkin. Se tietää hieman pienempää lopputulosta, mutta uskon sen olevan silti riittävän iso.

Lanka on ihanaa; 70 % merinoa, 30 % silkkiä. Pehmeää, unelmankevyttä, seitinohutta, silitettävää. Lohtulankaa. :) Toivon, että lopputuloksesta tulee pingotuksen jälkeen siedettävä, tällä hetkellä tuo näyttää vähän epätoivoiselta kurtulta.

Naistenpäivää on vietetty rauhallisesti. Sain tulppaaneja ja vadelmasydämiä perheen miesväeltä. :) Aurinko sopi hyvin tähän päivään ja iltapäivällä tein pitkän kävelylenkin nauttien kirkkaasta taivaasta.