Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.
30.3.2012
Postia
Viime sunnuntaina vietin aikaa googlaten välttämättömiä tarvikkeita. Eilen uimakoulusta tullessa oli postilaatikossa pakettikortti ja tänään ehdin käydä töiden jälkeen hakemassa pakettini. :) Ja mitä nuo on? Niitinirroitusväline ja metritolkulla joustavaa (?) satulavyötä. Pakettikortissa luki siis verhoilutarvikkeita. Satulavyön joustavuus on suhteellista. Sain käsivoimin puolimetrisen pätkän venymään ehkä puoli senttiä. Aina parempi, haluan napakan pohjan.
Huomenna hommiin.
Huomenna on luvassa hommia myös pihalla. Katonlaittajat on huolettomasti rempan aikaan viskelleet erilaista roinaa hujan hajan katolta alas, kun kaikki on välittömästi kadonnut lumeen. :( (Näyttää vesikourussa sojottavan joku työkalukin. Jonkun täytyy kivuta katolle sekin sieltä poistamaan.) Eilen keräilin autopaikoiltamme kourallisen kattonauloja. Pientä lankunpätkää yms. voisi kerätä pois maisemaa rumentamasta niin kauan kun on vähän lunta, jota pitkin kulkea. Sitten menee kuitenkin taas aikaa ennen kuin nurmikolla voi kävellä.
Hauskaa viikonloppua kaikille!
22.3.2012
Torstai-iltana
Pelaan pasianssia.
Ympärilläni leijuu vieno kloorin tuoksu iltapäivän uinnin jälkeen.
Olen alkanut pitää tuosta tuoksusta, koska siihen liittyy onnistumisen ja oppimisen iloa. Huomaan saavani sitä, mitä lähdin hakemaan.
Valmistelen pikku hiljaa päässäni muutoksia; tapettikauppa on ainakin kevään mittaan kohteena. Muitakin siemeniä itää mielen pohjalla, ajatuksen ituja.
Kuopus sai kirjeen puolustusvoimilta. Kutsunnat ovat syksyllä edessä.
Äitiä hämmentää, ei se lapsi vielä niin iso voi olla. Koulujen takia nyt joka tapauksessa anotaan lykkäystä, mutta silti...
18.3.2012
Neuloo taas
Edellisen postauksen lapaset vaativat seurakseen pipoa. Lisäksi kaipasin keväisempiin päiviin kevyempää pipoa, kuin ne paksut systeemit, joita kaapissani majailee. Samat langat puikoille ja raitamalli netistä. Kuvataan myöhemin, kun saan langat päätellyksi ja kotikriitikko tarkistaa koon.
Viikonloppuna oltiin kuoroleirillä. Lauantai-iltana sain pipon valmiiksi. Sitten oli kaulaliinan vuoro päästä puikoille. Peppiina oli neulonut miehelleen jännittävän kaulaliinan, jota halusin kokeilla. Olin katsonut netistä ohjevideon (Cat Bordhin opastuksella) etukäteen ja hakenut kaupasta ohuen pitkän pyöröpuikon. Pettymys. Kaupan pisin puikko oli liian lyhytkaapelinen tähän hommaan, puikon päät eivät millään kohdanneet toisiaan muodostaen samalla kakinkertaista lenkkiä. Vähän aikaa podin suunnatonta tuskaa tekemisen puutteessa. Sitten tajusin, että ostamani pyöröpuikko oli metallinen halpistavara, joten ei muuta kuin taivuttelemaan puikot kaarelle ja johan rupesi pelittämään. Kaiken lisäksi pikkuinen pyörylä on niin helppo pitää sylissä, että hartiat ei rasittuneet ollenkaan, eikä käsivarretkaan. Pysyy myös kässäpussissa hyvin mukana, eikä silmukat karkaile. :) (Kuvassa huivi on kummallinen kurttana, koska kierroksessa on muistaakseni nelisensataa silmukkaa. Koska missään kohtaa ei ole kerroksen käännöstä, ei kerros silti tunnu pitkältä. Työ on helppo jatkaa ja lopettaa just siinä kohdassa kun on aika.)
Toivotaan että tästä syntyy jotain käytettävää. :) Kuvia tulee lisää, kunhan saan sen valmiiksi.
4.3.2012
Kevät ja -lapaset
Kevät tulee. Räystään reunalta tippuva vesi tekee terassille reikärivin lumeen.
Päivi teki viime vuoden puolella lapaset. Malli kolahti heti ja mieleen tuli myös kaapista langat, joilla sitä halusin kokeilla. Joutuivat jonotusvuoroon, kunnes villatakin epäonnen myötä piti saada jotain "lohtuneuletta" puikoille. Lapaset siis. Omiini tein varren suuhun muutaman kerroksen nurjaa joustimen sijaan. Eka yritykseni (jos yhtä pipoa 80-luvulla ei lasketa) kirjoneuleen saralla.
Lapaset.
Lanka: Lana Gatto Perlata D'Australia
Puikot: 2mm bambu
Silmukoita 17 puikolla, peukalossa 24.
Oli yllättävän helpot neuloa. Langassa on tiukka kierre, mutta se joustaa kivasti neuloessa. Ei kutita. Luistaa hyvin puikolla, mutta bambupuikot pysyy silti menossa mukana. (Mulla yleensä puikot putoilee...) Peukaloon olisi saanut panna muutaman silmukan enemmän, peukalontyvi kaipaisi ehkä hiukan enemmän väljyyttä. (Päivin ohjeessa on 28 s peukalossa, olis pitänyt pysyä ohjeessa). Ainoa huono puoli on langan ohuus. Kovilla pakkasilla nämä ei riitä, mutta kevätkeleihin varmaan on passelit. Alunperin ajattelin, että näissä voisi pitää hanskoja alla, mutta se olisi vaatinut muutaman silmukan lisää, ja sen väljemmän peukalon. :) - Eikä ne kastelusta ihan niin paljon venähtäneetkään, kuin luulin.
Edit.: Lapaset painaa n. 52 grammaa. Kerässä on 50 g, eli eipä noihin paljoa tarvittu.
3.3.2012
Kurkkasin tilastoa ja huomasin, että täällä aina välillä käy lukijoita kurkkimassa, onko tullut uutta, vaikka päivitysrintamalla on ollut hiljaista viime aikoina. Säännöllisesti istahdan kyllä koneen ääreen lueskelemaan muiden blogeja, mutta oman päivittämiseen ei oikein ole löytynyt sanoja, eikä valokuviakaan ole paljon viime aikoina tullut otetuksi.
Töissä kiireet jatkuu. Seitsemän viikkoa on pärjätty ilman lähiesimiestä. Ei mitään katastrofaalisia ongelmia, mutta hänellä on itsellään liian monta projektia työn alla eikä niihin pysty kukaan sukeltamaan sisään. Yllättävän hyvin ollaan saatu silti hommaa pyörittyksi. Onhan sitten käytettävissä aina pomon pomo ja muut pienemmät pomot.
Kuvassa olevat vanhat lääkepakkaukset löytyivät anopin kaapeista, kun lajittelin sieltä erilaiset lääketavarat apteekkiin palautettavaksi. Sympaattisia puteleita. Otin kuvan muistoksi. Itse purnukoita ei kyetä säilömään. Särkylääke on pakattu samanmallisee peltiaskiin kuin 80-luvulla käyttämäni. Hyvä pakkaus, läpipainopakkausten foliot menee niin helposti rikki käsilaukussa. Tuo on kyllä niin litteä, ettei tämän päivän buranat sinne mahdu.
Villatakki on vielä purkamatta. Taidan ryhtyä siihen seuraavaksi. Lapaset päättelin tänään ja ne ovat nyt kylpyhuoneessa kuivumassa. Pinta tasoittui kastelusta, mutta pahoin pelkään, että virahtivat liian suuriksi samaisen operaation seurauksena. Toivottavasti huomennakin paistaa aurinko, niin saatte kuvia.
Uimakoulussa on kivaa. Suosittelen lämpimästi kaikille. Alkuun on käyty läpi vapaauintia, ensi viikolla siirrytään rintauintiin. Hiki tulee joka kerta ja hengästys. Vähitellen alan päästä rytmiin kiinni ja oppia hengittämään tarpeeksi voimakkaasti myös ulos. Vedessä on kivaa, eikä tule ongelmaa siitä, että on liian lyhyet kädet ja jalat ja paksu maha. (Paitsi altaan päässä, kun edes matalassa päässä ei yllä jalat pohjaan.) ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)