Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.

18.9.2017

"Kesäkäsityö"





Kesällä kaipasin jotain tekemistä käsille. Koska kesä oli mitä oli, ja talvi tulee joka tapauksessa joskus, pompahti puikolle pipo. On ollut tarvetta lämpimälle pipolle, jonka saa hyvin korville. Lisäksi sen piti sopia punaiseen talvitakkiini. Lankana harmaa Novitan Baby wool-merinolanka. Hämmentävästi tämä pipoon käytetty lanka oli huomattavasti kovempaa, kuin aiemmin ostamani ihan saman värinen lanka. Vain värierän piti olla eri. No ei haittaa, koska pipo ei kutita, ja pyörii aikuisen päässä.

Pipon speksit kirjoitin ylös vihkoon, joka näyttää nyt kävelleen omille teilleen. Reunassa 2o2n joustin, joka kääntuu kaksinkerroin. Sen jälkeen lisäsin melkoisen liudan silmukoita ja vetelin mallineuleella loppuun. Palmikkosysteemi on aika lähellä jo muutama vuosi sitten tyttärelle neulomaani. Koska luontireuna oli jotenkin epämääräisen näköinen, virkkasin siihen rivin kiinteitä silmukoita. Ja kaikki loppu lanka tupsuun. Jos oikein muistan, kaksi kerää riitti. Puikot todennäköisesti 3.

Talveen on siis varustauduttu, mutta en todellakaan halua sitä vielä tänne. Pihahommat on ihan vaiheessaan, ja porkkanat saisivat vielä kasvaa.