Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.

1.1.2017

Vuoden vaihteessa





En tee uudenvuoden lupauksia. ei niitä kuitenkaan pidetä. Menneeseen vilkaisen kuitenkin vielä.

Mennyt vuosi alkoi työelämässä ikävällä painetilanteella - ja päättyi toiseen samanlaiseen. Ristiriitaprojekteja. Siinä keskellä seilaamista eteen ja taa. Muutos joka oli tulossa ja ei ollut ja sitten taas ja ehkä ei kuitenkaan ja loppujen lopuksi tapahtui kuitenkin. Jotenkin toivoisin, että ensi vuosi olisi tasaisempi ja tavallisempi, mutta ei ole. Vuosi alkaa käynnistettävällä rekrytoinnilla. - Just kun luulin, että palikat on vähän aikaa kasassa ja järjestyksessä. Isompia ratkaisuja olis tilauksessa, muttei näköpiirissä.

Elämäntavoissa tapahtui muutos terveydentilan selvittelyn seurauksena. Vehnäjauhot on kaadettu kompostiin, ja muitakin syömisiä syynätään tarkemmin. Kun herkuttelu on jäänyt vähemmälle, on painosta pudonnut hitusen pois, mikä tekee hyvää. Kun vielä saisi lisätyksi liikuntaa, niin tekisi vielä parempaa.

Toivon, että ensi vuosi olisi vähän rauhallisempi, monessa suhteessa. Jos nyplätä ehtisi, ja neuloa aina välillä vähän enemmänin, että saisi noita villatakkilankoja tuolta kaapista käyttöön, niin olisi hyvä juttu. (Yhdet ohkaiset sukat on just puikoilla.) Ja jos jaksaisi tän perheen kanssa olla kärsivällinen. (- Se on kyllä paljon toivottu.) ;)

Ja toivon, että sinun vuotesi on hyvä. Voimauttava, lohduttava, iloinen, tarmokas, mitä ikinä sinä elämääsi nyt tarvitset.

Kuvat:
1&2 Joulun loistetta.
3 Uuden vuoden räiskettä.

Uudenvuoden räiskeen seurauksena aidan takan oleva tyhjä tontti oli aamulla täynnä roskaa, kun kukaan ei vaivautunut korjaamaan rojujaan roskiin. Kävin keräämässä roskia muovikassiin ja keräsin laukaisutelineinä käytetyt lasipullot talteen ennen kuin kukaan  niitä rikkoo tuonne maastoon. Raketteja ammuttiin paljon, ja kuvassa näkyvä usva ei ole peräisin sumusta tai muusta kosteudesta, vaan alueella ammuttujen rakettien runsaudesta. Haisi pahalta. Jotenkin toivoisin jotain rajoitetta tähän paukutteluun.

1 kommentti:

Hosuli kirjoitti...

Hauskaa alkanutta vuotta sinne!