Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.

6.2.2016

Mörkö soikoon!



- ja runsaasti muita voimakkaita ilmauksia. Katsokaa nyt tuota kuvaa! Näitä sukkia olen himoinnut kauan, ja vaikka en kirjoneuloja olekaan, niin ostin langat viime kesänä ja syksyllä sain hankituksi tarpeeksi ohuet puikot omalle käsialalleni ja ryhdyin töihin. Ensimmäinen sukka jäi hetkeksi kesken, kun piti tehdä joululahja siinä välissä. Joulun jälkeen sain ensimmäisen valmiiksi ja sitten toisen puikoille. Ja sitä toista olen posotellut menemään. Kiroillen matkan varrella itsekseni mallissa olevia lähes puikon mittaisia lankajuoksuja, joita saa olla nurjalla vähän väliä sitomassa kiinni, ja ohjetta, joka sanoo, että poimitaan vain yhdelle puikolle ylimääräisiä silmukoita kantapään kiilakavennusta varten. - No onneksi sukkia on tehty sen veran monta paria, että siihen ei homma kaatunut, vaan poimin ne kiilakavennussilmukat myös sinne vastakkaiselle puolelle. Mutta tuo käsiala! Reunoja ei ole tarkotuksella aseteltu tuollai kivasti vähän erilleen, vaan toinen sukka on just noin paljon ensimmäistä pienempi. Ja se on just sen verran paljon, että hampaat irvessä sitä saa kiskoa jalkaan. Räyh. Tyhmyyksissäni sovittelin tätä kakkosta vasta kun olin reippaasti yli kantapään. Purkuhommia edessä, mutta miten tästä jatketaan? Minulla ei taida löytyä metallisia puolta numeroa paksumpia puikkoja, uutta satsia ei jaksaisi odottaa nettikaupasta. Alotanko siis alusta samoilla välineillä ja yritän leikkiä rentoa ihmistä ja saada neulotuksi löysempää?

Miksi mun käsialan pitää aina vaihdella näin hirveästi. Se kaapin perällä odottava ufovillatakkikin saa taas lähteä purkuun, kun enhän sitäkään osaa enää jatkaa samalla tiheydellä. Ja uskallanko mitään isompaa ikinä enää aloittaa, jos käsiala elää näin paljon työn edetessä? APUA! (Kaapissa on mm. yhdet sukat, joista ensimmäiseksi neulottu istuu ihan kivasti jalkaan ja toinen lörpsöttää, kun siinä välissä alkoi loma ja tyyppi rentoutui ja rupesi neulomaan löysää...)

Taidan tässä nyt räyhätä loppuiltapäivän itsekseni, vetää joogatuokion ja käydä saunassa ja sitten seesteisin mielin (hah!) ryhtyä purkuhommiin ja palaan varren ensimmäiseen tummanharmaaseen kerrokseen. Voi itku. Säälikää mua vähän! ;)



4.2.2016



Tammikuiset tulppaanit lurpahtivat heti. Olivat varmaan saaneet jossain välissä kylmää. Näyttivät silti hetken ajan ihan hauskoilta retkahtaneine varsineen. Tosin oma olo kyllä muistuttaa noita tulppaaneja, ja se ei ole ihan niin mukava asia.


Ostin nettijoogapalvelun. Hyvä ostos, ei tartte lähteä mihinkään. Joogamatto lötköttää olohuoneessa koko ajan ja just silloin kun itselle sopii tai on tarve, niin läppäri auki ja valitsemaan sopivaa tuntia. Hyvin on pariin kertaan jo pörisevä pää rauhoittunut. Saisinkohan tästä ihan oikeasti tehdyksi tavan itselleni?