Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.

24.2.2011

Päivän teema:




Puiden oksistot.

23.2.2011

Lunta




Oltiin alkuviikko anoppilassa viettämässä hiihtolomaa kälyjen ja serkkujen kanssa. Auringon paisteessa lunta tuli katselluksi vähän erilaisesta näkökulmasta. On se kaunista, vaikka siihen jo melkein alkaa väsyä. Esimmäisen kuvan liikennemerkki seisoi keskellä puhdasta hankea. Vähän aikaa sitä kyllä ihmettelin. Ei olisi tullut mieleenkään yrittää autolla pyrkiä kadun reunaan kertyneen penkan yli lumilakeudelle. ;)

Nuorisolla oli hauskaa; hiihtivät, laskivat mäkeä ja pelasivat lautapelejä porukalla. Mikäs sen mukavampaa.

Aurinko oli ihana. Ja vielä ihanampi, kun siitä saattoi nauttia ulkoillen. Hiihtelin kaksi kertaa, jälkimmäisellä tosin lyhyen lenkin, kun olisi näköjään pitänyt voidella sukset uudelleen. Hartiavoimin lykkiminen on raskasta. Ilmeisesti lumi oli sen verran särmikästä, että pitovoiteet katosivat pohjasta aika kyytiä. Mutta muuten oli mukavaa. Reilu kymmenen astetta pakkasta oli sopiva lämpötilakin, ei tullut liian kylmä tai kuuma.

Hyörin välillä kameran kanssa ja luulin ottaneeni enemmänkin kuvia kuin otinkaan. Mutta ei se mitään.

Villatakki edistyi jonkin verran. Jatkuva silmukoiden ristiminen teki etusormeen reiän. Onneksi pieni laastari pelasti tilanteen eikä haitannut neulomista.

Loppuviikko vietetetään kotosalla, toivottavasti edelleen ulkoillen.

19.2.2011

Leipää


Perjantai-iltaa vietettiin kaksistaan Pikkumörön kanssa. Mikä lie mielenhäiriö iskenyt, kun tuli hirveä hinku tehdä leipä. Keittiö oli sopivan siisti, joten tilaa oli puuhastella. Mikäs tuota oli tehdessä, aineet kulhoon ja sekaisin, kansi päälle ja sen poksahdettua auki vaivausta, nostatusta ja uuniin. Tuloksena kaksi isoa pyöreää möhkälettä. Eipäs tuo niin vaikeaa ole, voisi oikeastaan leipoa vähän useamminkin. Inspiraatio tuli osittain ehkä siitä, että Soile on innostunut leipomaan leipää. Soilen leivät on kyllä suuremmalla hartaudella tehtyjä, juuresta rakennettuja. Minä lykkäsin omaani vaan hiivaa. Ensimmäinen olisi saanut olla uunissa vähän kauemmin, toinen näytti just sopivalta. Iltapalalle kotiin kertynyt perhe söi hyvällä halulla ja kotikin tuoksui hyvältä.

17.2.2011

Tunteiden vuoristorataa




Tänään oli abien SE PÄIVÄ. Keiju sanoi, ettei ole mitään järkeä siinä, että ajan edestakaisin töistä koululleen ottamaan muutaman kuvan ja taas takaisin töihin (yhteensä 50 km). Joo, ihan varmasti ei ollutkaan. Mutta onko mitään järkeä siinä, että tulevaisuuden toivot ajelevat ympäri kaupunkia kuorma-auton lavalla paukkupakkasessa? Ei ole. Niinpä ajoin oman ajeluni, eikä kaduta tippaakaan. Hurja adrenaliinivirtaus kehittyi omaankin kroppaani, ja muistot vuosikymmenten takaa nousivat pintaan. Iloisina ja innoissaan nuoret mekastivat karkkisäkkeineen. Lakanat kertoivat päivän tunnelmista ja koulurakennuksen kunnosta. Taskullinen pihlajanmarjakarkkeja oli omana saaliinanikin. Onnea teille, ihan jokaikiselle kuorma-auton lavalla tänään keikkuneelle. Löytäkää juuri se oma paikkanne elämässä.

Niin, tuli mieleen omakin nuoruus. Kuinka sitä juuri abikeväänä olikin niin varma siitä, mitä haluaa elämältä. Ja miten helpolta kaikki juuri siinä hetkessä tuntuikaan. Ei, en kaipaa sinne takaisin, koska ennen ja jälkeen oli niin suuret myrskyt ja mullistukset, että se pieni kirkas tyven jakso oli kyllä ansaittua.

Illalla olin sitten Pikkumörön vanhempainillassa. Vajaa puolet luokan lasten perheistä oli edustettuna. Tietoa saatiin jatko-opintomahdollisuuksista. Huoh. Niitä ei nyt kauhean vakavasti jakseta tällä hetkellä ottaa, kun selvittäisiin tästä vaiheesta, niin sitten sen jälkeen mietitään vasta jatkoja.

Kuu on kirkas, täysi ja kylmä. Pakkasta tällä hetkellä 24 astetta. Kunnon kuvaa ei ikkunan läpi saa, mutta pakko oli yrittää.

15.2.2011

Ystäviä


Ystävänpäivä oli eilen, mutta tänään olin ystävien kanssa syömässä. Ruoka oli ihan hyvää, mutta seura vielä parempaa. On ihmisiä, joiden kanssa juttu luistaa, vaikkei oltaisi pitkään aikaan nähty. Eikä tarvitse yrittää esittää mitään, voi sanoa, että nämä jutut on nyt tällä hetkellä rankkoja ja nämä iloisia.

Kotona oli sillä aikaa syntynyt leipomusinspiraatio ja aprikoosinpaloilla höystettyjä muffinseja oli ilmestynyt keittiöön. Nam.

Pakkanen kuivattaa käsiä taas kutiseviksi. Kosteusvoidetta tarvitsee taas lurautella niitä hoitamaan. Tosin välillä tuntuu, että se kutittaa vielä enemmän. :(

Villatakki edistyy pikkuhiljaa. Koska kappale on oikeissa mitoissaan vasta kostutuksen jälkeen piti laskea kaikki ohjeen sentit kerroksiksi, kun muuten tulisi ihan varmasti liian pitkä.

12.2.2011

Lauantaivoimaa


Eilen ostettiin esikko ruokapöydälle. Ei ollut oikein kunnollisia keltaisia, niin piti sitten napata tällainen erikoisempi. Se tuo nyt väriä elämään.

Aamupäivä meni taas keittiön raivauksessa, oli taas kertynyt kaikkea sotkua. Mie raivasi muuta huushollia. Iltapäivällä muu perhe kävi serkkujen kanssa keilaamassa ja minä hioin ja öljysin keittiön työtasot vielä kerran. Ehkä öljyä pitäisi levitellä vielä yksi kerros - katsotaan miltä näyttää kun tämä kuivuu. Paremmalta tuntuu, kuin ennen uusintakäsittelyä. Kun saa tarpeeksi öljyä upotetuksi pintaan, niin se kestää paremmin elämisen jälkiä.

Keilauksen jälkeen lapset menivät serkkulaan tekemään ruokaa. Minäkin sinne tallustelin nauttimaan herkkulihapullia ja muuta hyvää. Mukava pikaideoitu iltaruokahetki isommalla porukalla pitkästä aikaa. Ja oli kiva mennä valmiiseen ruokapöytään. :)


No kun eihän siinä työtasojen kanssa niin kauan mennyt, niin kaivelin korutarpeet esille. Jo kauan sitten ostin kahden värisiä makeanveden helmiä omaa kaulakorua varten. Nyt pujottelin niistä vihdoin vaijeriin lasihelmien kanssa korun. Ja kun helmiä oli runsaasti, niin sitten värkkäsin vielä rannekorun. Riipussydän on liian keltainen tuohon koruun, vaihdan tilalle kirkkaan/hopeasisuksisen (kuten pienet sydämet) tai ruskeamman. Tuo saa olla sen aikaa, että sopivamman värinen löytyy jostain.

Eilinen tärkeä keskustelu oli jäänyt kaikkien mieleen, vaihtoehdoista löytyi asianosaiselle itselleen mieluisin. Toivon, että se toteutuu. Mielialat on ainakin tänään olleet selvästi valoisammat.

*******

Kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille. Kun kerran elämäkin on tällaista sillisalaattia, niin olkoon tämä blogikin edelleen heijastuksia tosielämästä.

11.2.2011

Uskaltaisinko?


Uskaltaisinko
- heittäytyä odottamaan kevättä?
- uskoa huomiseen ja siihen että asiat järjestyvät?
- luottaa että elämä kantaa?
- uskoa että apua löytyy?

Toivon, mutta ehkä ihan vielä en uskalla.

Aamulla oli kaikilla perhosia vatsassa. Keijulla äidinkielen yo-kokeen vuoksi, muilla siksi, että oli tärkeä tapaaminen monen ihmisen kanssa. Ei tarvinnut saada kohtausta, riitti, että oli oma itsensä, sanoi, ettei näin löydy ratkaisua, että jotain enemmän tarvitaan. Meille luvattiin kolme lähetettä ja toivotaan, että joku niistä antaisi vihreää valoa mahdollisimman pian. Odottavan aika on pitkä, mutta juuri nyt on ihan pieni toivon itu pilkistämässä.

Kesän odotuksessa silkkipaperinohut unikko menneeltä keväältä. Valoa kaipaan.

*******

Välillä mietin tämän blogin jakamista kahtia, toisaalle pelkät puuhat ja touhut, toisaalle mietiskelyä ja tuntoja. Se vaan voisi tarkoittaa sitä, että päivityksiä tulisi entistä harvemmin. Kumman takia sinä käyt täällä? Toivoisitko vain jompaa kumpaa vai tätä sillisalaattia edelleen?

6.2.2011

50 + 7



Juhlaviikonloppu. Lauantaina vietettiin ystävän viisikymppisiä. Syötiin hyvin, nautittiin hyvästä seurasta, tanssittiin, kuultiin vähän puhetta ja paljon musiikkia. Eli yhteenvetona: loistavat juhlat. Ystäväporukan lahjaan värkkäsin kortin jossa komeilee sankaritar. Taisi vähän mopo karata taas käsistä tässä projektissa. ;)

Aamulla soi puhelin "aikaisin" (klo 11) kun olin vielä lakanoiden välissä edellisiltaisen jäljiltä, tosin jo raottelin silmiäni. Serkku pikakutsui nuorimmaisensa syntymäpäiville, 7 v. Muilla oli puuhaa tai muuta joten porhalisin sinne itsekseni suklaarasia ja tulppaanikimppu kainalossa. Taas oli hyvää kakkua ja piirakkaa ja seuraa. Sankarittaren äiti lykkäsi kynttilät esikoiselleen ja sanoi:" taiteile näistä sydän kakun päälle." Joo, tuli sydän, 12 kynttilää, muttei se menoa eikä makua haitannut. Iloissaan juhlakalu puhalteli kaikki kynttilät sammuksiin.

Tuleva viikko toivottavasti tuo jotain konkreettisia muutoksia pattitilanteeseen. Jos ei, lähdetään asian kanssa ihan toiseen suuntaan. Pitäkää peukkuja, että vihdoin jotain sanahelinää tukevampaa löytyisi.