Jätäthän merkin käynnistäsi kommenteihin. Kiitos.

23.2.2015

384



Niin monta tilkkua on näissä pinoissa. nyt on siis leikattu tilkut, joista tulee 24 blokkia joista sitten vielä 15 keltaisen, ruskean tai oranssin tilkun ja x kpl vihreän tilkun kanssa tulee torkkupeitto. Viidentoista tilkun väri on vielä epävarma, kun saan näitä vähän yhteen niin katsotaan sitten, mikä jonossa olevista vaihtoehdoista sopisi sekaan parhaiten. Todennäköisesti samalla värillä sitten vielä kantataan koko komeus. Voi olla, että ommellaan nyt näitä ensin ja sitten leikataan ne vihreät.

Mutta nyt siis vihdoin ainakin jotain tapahtuu.

14.2.2015

Ystävänpäivä?



Varoituksen sana, jos tykkäät ylimakeasta amerikkalaistyylisestä ystävänpäivätouhoituksesta, lopeta lukeminen tähän lauseeseen ja siirry johonkin muualle. ;)

Itselläni tämä ystävänpäivätouhotus kilahti hermoon tänä vuonna. Kaupassa on ällöttävän ylimakeita suklaarasioita, joissa on pahaa suklaata. Kukkaruukkuihin ja -vihkoihin lisätään muovista glitterkrääsää ja makeasti hymyillen halataan kaikkia ja on niin ihanaa ja kivaa ja hempeetä että.

Yök.

Sekö riittää, että yhtenä päivänä leikitään ystäviä ja ollaan niin kuin kaikki olisi vain ihanaa ja vaaleanpunaista ja röyhelöistä?

Entä missä on ystävä sinä päivänä, kun minua ahdistaa niin, ettei oikein henkikään kulje? Olenko minä ystävä sinä päivänä, kun ystävällä on niin vaikeaa, että taakka tuntuu ylitsepääsemättömän raskaalta? Kenelle soitan, kun tunnelin päässä ei vuosien jälkeenkään näy valoa, ja sitten jostain kuuluukin lähestyvän junan kohina? Kuka soittaa minulle, kun läheinen kuoli tai tauti kaataa vuoteeseen, eikä pääse kauppaan ja jääkaapissa on vain valo?

Millä tavalla olen arjessa ystävä sinulle? Jaksatko olla arjessa ystävä minulle? Jaksatko olla jakelematta viisastelevia neuvoja, kun toinen ei enää jaksa ja huokaa väsymyksensä ääneen?

Tiedän ja uskon, että arjen ystävyyttä on edelleen olemassa, ja ne jotka sitä tahtovat tällä nimenomaisella päivämäärällä jotenkin erityisesti juhlistaa, niin siitä vaan. Jos tämä päivä on vain sitä että hehkutetaan kaikkea ihanaa, eikä oikeasti uskalleta kohdata sitä toista ihmistä, onko juhliminen oikeasti sen arvoista?

Uskallatko sinä, uskallanko minä, olla oikeasti ystävä?

***

Ostin kotiin tummanpunaisia pikkuruusuja. En ystävänpäivän vuoksi, vaan siksi, että kaipaamme piristystä. Mies on ollut kohta viikon kipeänä ja nyt alkaa omakin keuhkoputki tuntua siltä, ettei ilma oikein mahdu kulkemaan turvotuksen ja liman välistä. Jos ylläolevan haluat panna tautitapausten piikkin, niin siitä vaan.

8.2.2015

Juhlan jälkeinen apatia



Viime aikoin on laulettu paljon. Harjoiteltu erilaisilla kokoonpanoilla suurta juhlaa varten. H-hetki oli eilen. Konsertti meni hyvin, käsittääkseni, ja sen jäkeiset pienryhmäesityksetkin siedettävästi. Kristallikruunujen alla juhlittiin ja iloittiin työn hedelmistä.

Poistuvalle kuoronjohtajalle tikuttelin siniset palmikkosukat. Toivottavasti olivat sopivat, ei ollut tarkkaa teitoa kengännumerosta. ;) Kiireen vuoksi lankana oli paksu 7-veljestä (ei mikään pienijalkainen mies). Perussukkaa omasta päästä paukuttelin, etupuolelle 4 palmikkoa riviin, ranskalainen kantapää, ja nauhakavennus kärkeen. Oli sen verran kiireinen viikko, että jäi kuva ottamatta, koittakaa kuvitella.

On sanottu taas yhdet jäähyväiset, koettu kaikenlaista kuohuntaa ankaran treenamisen ohella ja puuhattu kaikkea pientä ja isompaa oheisjuttua juhlan onnistumiseksi. Nyt on taas sellainen juhlan jälkeinen tyhjyyshetki. - Muutaman viikon harjoitustauko antaa ehkä itsellekin aikaa miettiä tätä viha-rakkaus-suhdetta tärkeään harrastukseen. Onko oma fokukseni kohdallaan, vai pitäisikö siirtyä johonkin ihan muuhun?

Tekeminen ei ainakaan elämästä lopu, siitä pitää huolen työelämä, jonka solmuissa on taas ihan tarpeeksi setvittävää tulevillekin viikoille.